*Kaupallinen yhteistyö Porvoon kaupungin kanssa

Olen löytänyt itse Porvoon vasta pari vuotta sitten, kun huomasin ihmisten käyvän siellä kesäisin. Instagram-feedini täyttyi värikkäistä taloista, hymyilevistä tyypeistä ja ruokakateudesta. Otin mallia muista ja ajelin sinne kerran kauniina kesäpäivänä. Paluuta tästä kesäperinteestä ei ole enää sen jälkeen ollut. 

Tänä vuonna tein poikkeuksen ja painelin suoraan Balilta laukun vaihdon kautta Porvooseen viettämään sellaista legendaarista Suomi-viikonloppua pitkästä aikaa. Kyllähän te tiedätte: ”siellä ja tuolla käydään, ravintolaa ei enää sitten vaihdeta ja noissa on pakko käydä ennen kotimatkaa,  vaikka kuinka väsyttäisi ja kuvia ei saa sitten missään nimessä unohtaa.” Eli suoraan sanottuna sellainen pieni stressi alkaa jo ennen menomatkaa – ollaan me suomalaiset kyllä hassuja.

Minulla ei ollut tammikuussa oikein mitään suunnitelmia minkään suhteen ollessani ulkomailla, joten tällainen aikataulutettu viikonloppu tuntui silti jännittävältä erikoisuudelta, jota odotin kaikesta huolimatta kovasti. Pientä jännitystä ilmaan loi myös ajatus siitä, voiko Porvoossa olla muka talvellakin. Niin ne kovasti väittää.

Saavuttiin ystäväni kanssa navigoiden Porvooseen perjantai-iltana. Hotellimme oli nimeltään Pariisin Ville ja se kaunis puutalo oli yhtä sympaattinen kuin hänen nimensäkin. Meidät otettiin vastaan ystävällisesti ja ohjattiin huoneeseen, joka näytti ihan aikuisten nukkekodilta. Kukkatapetit! Jos rakkautta on olemassa ensisilmäyksellä, se oli sitä.

Pienen freesauksen jälkeen näytettiin taas ihmisiltä ja aloitettiin suunnistus ravintolaan, jossa meillä oli pöytävaraus. Niinkin pienessä kaupungissa kuin Porvoossa voi näköjään eksyä, sillä meidän ravintolamatka muuttui siitä 30metrin matkasta melkoiseksi suunnistusoperaatioksi. Korkkarit siinä säässä toivat sitten vielä sellaisen oman jännitysnäytelmätwistin mukaan. Google Mapsin kautta SicaPelle löytyi ja tytöt vaihtoivat vihdoin vapaalle.

Ruoat ja viinit vaan vaihtuivat. Mä en rehellisesti edes muista, kuinka monen ruokalajin illallinen me syötiin. Se taas ehkä kertoo siitä, että ravintola oli onnistunut välittämään melkoisen ruokakokemuksen, kun ei edes laskuissa pysytty mukana. Sen muistan, että tämä oli yksi hienoimpia ravintolaillallisia koskaan. Mieleeni jäi myös vahvasti ammattitaitoinen Sommelier, jonka tarinoita viineistä olisi voinut hyvin jäädä kuuntelemaan vielä tunneiksi. Kolmen tunnin jälkeen me maltettiin vihdoin lähteä takaisin nukkekotiin. SicaPelle oli kyllä just sitä, mitä mä siltä toivoinkin.

Aamulla saatiin ihana aamiainen sänkyyn, saunottiin, kierreltiin vanhan kaupungin sisustuskaupoissa satumaisessa lumisateessa ja nautittiin herkullinen brunssi Café Postressa.  Ja tiiättekö mitä, nää aikataulutetut viikonloput ei oo yhtään hullumpia!

Porvoon fiilistä ei pysty oikein tekstin kautta kuvailemaan, vaan se pitää itse kokea. Tuntuu, että siellä kello pysähtyy ja sellainen kiire unohtuu kokonaan. Se kaupunki on niin ihana, että sitä voisi vaan tuijotella tuntikausia kahvilan ikkunasta. Me stadilaiset ollaan onnekkaita, kun meillä on tällainen ”pakopaikka” kaikesta siitä stressistä vain puolen tunnin ajomatkan päässä. 

Tästä kesäkaupungista tuli mulle myös paikka, jonne aion lähteä ainakin kerran talvessa rentoutumaan. Unohdan kellon ja nautin. Sitä elämä voi parhaimmillaan olla!

Ps. Tämän linkin kautta pääsette tutustumaan vielä suoraan Porvooseen!

xo Sar

*Kaupallinen yhteistyö UKKO Pro:n kanssa

En ole oikein koskaan suunnitellut elämääni eteenpäin. Lukiossa minua ehkä vähän jopa ahdisti, kun kaikilla oli tarkat suunnitelmat koskien kaikkea sitä tulevaa, mitä valkolakin jälkeen tapahtuisi. Kai minullakin piti olla – minusta tulee sitten vaikka opettaja.

Kasvatustieteiden pääsykokeista hyppäsin suoraan Miss Suomi -castingiin ja yhtäkkiä minut kruunattiinkin perintöprinsessaksi. Lidlin kassalta minut vedettiin Miss Suomeksi vielä myöhemmin ja sitten olinkin jo leikkimässä Viidakon tähtöstä ensimmäisessä tosi-tv -ohjelmassa. 19-vuotiaalle tytölle tämä kaikki tuntui hassulta unelta. Milloin tämä loppuisi? Minunhan piti olla opettaja.

Missivuoden jälkeen minulta lähti manageri, joka siis toisin sanoen tarkoitti myös sitä, että olisin itse itseni pomo. Se taas tarkoitti sitä, että mitenköhän tästä kaikesta selvitään.😀 Hinnoittelisin ja laskuttaisin kaikki työkeikkani itse. Aikatauluttaisin kalenterini sekä hoitaisin kaikki käytännön asiat. Googlasin(siis kyllä!), miten toiminimi perustetaan, mitä alv tarkoittaa ja miten laskuja tehdään. Missivuoden jälkeen kalenterini täyttyi nopeasti erilaisista työkuvioista, joten pian sainkin olla laskuttamassa ensimmäistä keikkaani. Alkutaival yrittäjyyteen oli tapahtumarikas, kutkuttava ja mielenkiintoinen, mutta siihen mahtui myös paljon alamäkiä, asioita tuli opittua kantapään kautta ja muutamat mokat muistuttavat minua vielä edelleenkin huolimattomuudestani. Onneksi minulla on silti ollut kirjanpitäjä apunani tällä seikkailulla.

Käyttämäni laskutusohjelma muuttui myöhemmin UKKO Pro:ksi ja se on käytössäni minulla vielä edelleen näin seitsemän vuoden jälkeenkin. Nykyään UKKO Pro tarjoaa myös laskutuspalvelun lisäksi automatisoidun kirjanpidon toiminimiyrittäjälle. Lisäksi heidän kauttaan on helppo perustaa oma toiminimi, jonka saa ilmaiseksi.

Asiakkaideni tiedot löytyvät käyttäjätililtäni, joka tekee laskujen lähetyksestä helpompaa. Uudet asiakkaat näppäilen sujuvasti muutamassa minuutissa. Minulla on myös paljon ulkomaalaisia asiakkaita, jolloin saan yhtä näppäintä painamalla laskun kokonaan englannin kieliseksi. Pystyn lähettämään myös kätevästi verkkolaskut UKKO Pro:n kautta. En tiedä, missä olisin ilman tätä palvelua! En ole mikään tekniikkanero koneen kanssa, joten tällainen valmis palvelu on ollut minulle suuri apu kaikkien näiden vuosien aikana.

Jos olisin sanonut opolleni yläasteella, että heti lukion jälkeen perustan oman toimiminen ja hyppään yrittäjyyteen, olisi minua ehkä vähän toppuuteltu. Olen siis itseoppinut yrittäjä, joka kamppailee vielä tänäkin päivänä kaikessa kirjanpitoon liittyvissä asioissa. Olen yrittänyt olla menettämättä hermojani, pyrkinyt parempaan kärsivällisyyteen sekä rohkenen nykyisin pyytää enemmän apua. Hiljaa hyvää tulee – se on ollut kliseisin slogani näiden toiminimivuosieni aikana, mutta samalla tsempannut minua eteenpäin.

Välillä joudun nipistämään itseäni, kun hoidan töitäni esimerkiksi Balin auringon alta. Tapahtuuko tämä kaikki todella minulle? Nykyisin myös osaan enemmän arvostaa sitä, mitä olen itse oikeasti saavuttanut. Unelmatyön, jota voin melkeinpä tehdä missä vaan. Tämä vasta hassulta unelta tuntuukin.

Seuraavaksi olen perustamassa osakeyhtiötä, mutta UKKO Pro tulee pysymään meiningissä mukana edelleen laskutuspalvelun osalta. Opettajahaaveetkin ovat kariutuneet, sillä tämä ala vei minut täysin mukanaan. Minulla on myös paljon muita unelmia urani suhteen, joista haluaisin tehdä pian totta. Olkaa rohkeita. Älkää välttämättä aina menkö sen mukaan, mitä ”kuuluisi” tehdä. Oman jutun voit löytää kulkemalla aivan jotain toista reittiä, mitä olit alunperin suunnitellut. Hyppy tuntemattomaan haastaa sinua ihmisenä eniten.

Tästä linkistä pääsee suoraan toimiminen perustamiseen https://www.ukkopro.fi/toiminimen-perustaminen/ ja tästä taas toimiminen kirjanpitoon https://www.ukkopro.fi .

Hyviä unelmahetkiä teille! Koskaan ei oo liian myöhäistä unelmille.❤️

xo Sar

Yksi reissun odotetuimpia juttuja on ollut majoituksen suhteen Bubblehotel. Varatessani sitä en ehkä  kunnolla ajatellut, millainen kokemus siitä todella tulisi. 

Itse kohteeseen ei pääse autolla, vaan sinne on noin 30 minuutin kävelymatka(lue: fläbäreillä luistelu mutaista vuorenrinnettä alaspäin). Isot matkalaukut saimme jättää säilytykseen ylös, joten pakkasimme pienempään laukkuun vain yöksi tarvittavat kamat mukaan. Vaellus itse kohteeseen oli jo aikamoinen kokemus siinä helteessä ja varsinkin niillä poluilla. Puolen tunnin haikkaukseen jälkeen saavuimme itse kohteeseen hiestä märkänä. 

Kupla oli siis todella muovinen kupla keskellä ”ei mitään”. Pienen paniikin sain jo heti alkuun apinoista, kun he olivat vähän liiankin tuttavallisia. Nopeasti pääsimme silti yhteisymmärrykseen siitä, että viettäisimme poikkeuksellisesti tämän yön heidän alueellaan. 

Kun mentiin kohti iltaa, ranta tyhjeni niistä vähäisistäkin ihmisistä ja jäljelle jäi vain Bubblehotellin asiakkaat. Oli tosin mukava ajatus, että emme olisi ihan täysin kaksin sillä rannalla yötä, vaan vieressä olisi myös ”naapureita”. Henkilökuntaa ei yön aikana olisi missään.

Kuuden jälkeen saatiin hotellin henkilökunnalta aikaisemmin sovittu pizza- ja viinilähetys, joka tuntui lottovoitolta siinä vaiheessa iltaa. Auringonlasku oli kuin suoraan jostain postikortista. Ilta oli kaunis ja ikimuistoinen.


Kuplassa ei siis oikein voinut viettää aikaa kuin vasta myöhään illalla, kun aurinko oli laskenut. Ilma ei enää ollut niin tuskainen kuin päivällä, mutta tiesimme molemmat, ettemme tulisi mitään maailman parhaimpia unia siellä vetämään. Yöstä tuli myrskyisä ja sateinen, joten yöunet todella jäivät vain muutamaan tuntiin. Välillä tuntui, että lähtisimme kuplan mukana lentoon.

Aamun aloitimme joogalla auringon noustessa ja keräilemällä simpukoita tyhjältä rannalta. Sen jälkeen aloitimme vaelluksen takaisin sivistyksen pariin.😉

Tämä oli jotain sellaista, mitä on vaikea selittää, vaan se pitää itse kokea. Kertakaikkiaan upea kokemus.

xo Sar