Kun viikon ainoa aktiviteetti on ollut tunnin mittainen shakkipeli lähikuppilassa, olen valmis vaikka huomenna Vegasiin tunnin varoitusajalla. (Ja kaikista mahdollisista paikoista tuli sitten se Vegas mieleen – apua. Näin saramaisesti tämäkin päähänpisto vaatii varmaan sen toteuttamisen ennen kuin saan sen pois mielestäni.)

Oon ollut tämän viikon kipeänä kotosalla. Kaikista muista kerroista poiketen ajattelin kerrankin, että hoidan itseni kunnolla kuntoon ennen kuin höntyilen edes tohon lähikauppaan tekemään minkäänlaisia heräteostoksia näissä pienissä kuumehöyryissä. Seinät ovat kirjaimellisesti melkein kaatuneet päälle, mutta ai että sitä taas osaa arvostaa sellaista normaalia olotilaa, kun on energiaa ja mielenkiintoa tehdä muutakin kuin nököttää sohvan nurkassa selaten Facebookia ja Instagram-feediä vuoron perään, ja ihmetellä minuutin välein, miksi jengi ei voi päivittää enemmän stooreja.

Tällä viikolla elämässäni ei ole kirjaimellisti tapahtunut yhtään mitään. Lukuunottamatta sitä, että olen melkein käynyt koko Wolt-ravintolalistan läpi aina sieltä Japanista sinne Nepaliin asti.

Wolt-kuskien lisäksi tästä viikosta olen erityisen kiitollinen poikaystävälleni, joka on armollisesti jaksanut kuunnella valitustani huonosta olostani kertaakaan hermojaan menettämättä. Ja tätä kirjoittaessani mietin, miksi sitä huonoa oloa ylipäätään pitää edes valittaa ääneen, kun se ihminen näkee kyllä kilometrienkin päähän, että muijalla ei oo nyt kaikki Marabou-palat levyssä. Ihmisen mieli on välillä kummallinen.

Mutta kiitos kysymästä, tällä hetkellä voin hyvin ja huomenna ajattelin suunnata postilaatikkoa pidemmälle, sillä olo tuntuu jo paljon paremmalta.

Jos teillä on vielä perjantai-illan pläänit auki, niin lämmin suositus Tavastian suuntaan. Siellä esiintyy Koirat klo 21.30. Allekirjoittanut on mm. löytänyt sieltä parhaan tyypin elämäänsä. Älkää samaa silti ottako!

Jos tästä viikosta saa jotain positiivista hakea, niin tämän takin saa pakata laatikkoon odottamaan niitä kylmempiä ilmoja, eli palataanpa tähän takkiin sitten heti elokuun alussa jo.

Kuvat: Laura Karppanen

Parasta viikonloppua. (Hullua toivottaa sitä taas, kun vastahan se oli!)

xo Sar

Viikonloppuna paistoi sen verran aurinko, että se antoi pienen lupauksen siitä, että kyllä se kesä varmaan vielä näin loputtoman pitkän talvenkin jälkeen on silti vielä olemassa. Viime kesä meni mulla aika pitkälti tv-ohjelman kuvauksissa ulkomailla, joten tänä kesänä otankin ne kaikki hölmöt kesäaktiviteetit haltuun ihan kunnolla sen viime vuodenkin edestä. Tai ainakin Rosén kohdalla voi käydä niin. Tiiä sitten noista pyöräilyhommista.

  • Kesän aloittaa yleensä mun synttärit. Eli kyllä – järjestä tänäkin vuonna isot synttäribileet, koska synttärit best ja juhliahan ei ole koskaan liikaa.
  • Älä ajattele hommaavasi sitä Jopoa kesän aikana, vaan kävele sinne kauppaan ja osta se. Ei sitä kukaan ajatusten voimalla tuo kotipihaamme.
  • Fiesta alle ja kohti Hankoa. Ota selvää, onko se yhtä ihana paikka, mitä kaikki puhuu. Huhujen mukaan siellä pitäisi olla kesällä kesä.
  • Mattolaiturit ja Hernarit on koluttu jo niin moneen kertaan, joten seuraavaksi koe Kallion baarikierros. Välillä tuntuu, että humallun pelkästään kävelemällä niiden terassien ohi metroasemalle, joten tästä tulee vaikea rasti.
  • Rökitä poikaystävä jalkapallopelissä. Sitä ei ole vielä tapahtunut, mutta musta tuntuu vahvasti siltä, että tää kesä on mun.
  • Leikkiä viherpeukaloa ja asettaa överikesäkukat ikkunalaudoille ja toivoa, ettei kukaan varasta niitä.
  • Hommata oikeasti hyvä kamera ja opetella kuvaamaan. Elokuun lopussa mun Instagram-feedin pitää olla liekeissä itse otetuista kuvista!
  • Älä osta enää yksiäkään aurinkolaseja. Onko jollain muulla sama ongelma, että niiden kaikkien olemassaoloa ei edes muista, kun niitä on jo aikamoinen torni. Joten, ei enää yhtäkään aurinkolasia tähän asuntoon. Tai no, ehkä yhdet.

  • Roadtrip Suomessa. Mulla on ikävä niitä lapsuusajan kesälomareissuja, kun lähdettiin autolla kohti määränpäätä X sellaisella ihan kunnon paperikartalla(metri kertaa metri), jota äiti etupenkillä tihrusti. Mieleeni jäi myös vahvasti se, että aina satoi. Roadtrip siis uusiksi mielellään sen auringon kanssa, ja Google Mapsin, niin ei tarvitse sitä kartturia syyttää, jos mentiinkin määränpäähän H sen X:n sijasta.
  • Mun haaveissa on joskus viettää kesällä ainakin kuukausi Italiassa, mutta jospa tänä kesänä edes muutama päivä niitä pastoja ja viinejä.
  • Järjestää sunnuntaiylläreitä poikaystävälleni, kun hän tulee keikoilta kotiin(leffailtoja, dinnereitä, hölmöjä peli-iltoja, mitä vaan!).
  • Kutsua systerit Helsinki-viikonlopulle ja hostata heitä yllin kyllin.
  • Lupasin viime vuonna itselleni, että tänä vuonna olisin ajoissa festareiden majoitusten suhteen, mutta en tiennyt, että ne yöpymiset ovat todella jo puolta vuotta ennen buukattuna täysin. Kyllä, oon melkoinen festarikävijä, kuten huomaatte. Ruissi siis mielessä, mutta miten ja missä – se jääköön vielä yllätykseksi eli ei mitään tietoa taas mistään. Flow-festivaalin korkkaus olisi myös ajatuksissa.
  • Osata nauttia niistä sade- ja ukkospäivistäkin. Pelata lautapelejä ja mussuttaa sushia kynttilän valossa.
  • Käy Rovaniemellä. Miksi? No just siksi, kun se on sellainen talvikaupunki ja sinne ei tulisi muuten mentyä.
  • Sellainen ylisöpö Instagram-piknik Suomenlinnassa.
  • Lenkkeillä ja syödä jäätelöä samassa suhteessa.
  • Extempore-illanvietot ystävien seurassa. Hassua sanoa, mutta näin ”vanhempana” tuntuu enää mahdottomalta lähteä mihinkään yhtäkkiä, ja siitä ajatuksesta on päästävä pikimmiten irti.
  • Lopettaa tämä lista ja yksinkertaisesti nauttia, elää ja fiilistellä.

Kesä on parasta aikaa Suomessa, joten ei saisi turhaan suunnitella mitään, sillä fiiliksen mukaan asiat tuntuvat onnistuvan aina paremmin. Kun suunnittelee, sataa vettä, on toppatakki-ilmat tai muuten vaan ”kaikki on tyhmää” -naamari päällä.

Kuvat: Laura Karppanen

Sieltä se kesä tulee! Otetaan hyvä koppi siitä.

xo Sar

 

En tiedä, miksi oon nyt lähiaikoina kiinnittänyt jotenkin enemmän huomiota muiden ihmisten käyttäytymiseen. Ja toki myös omaanikin. Ehkä se on tää kevät ja valo, jotka tuovat sellaista hymyä ja positiivista energiaa ympärillemme – tai ainakin osalle meistä.

Tulee mieleen muutaman viikon takainen tilanne, jossa olimme kaverini kanssa kuvaamassa eräässä sisäpuutarhassa. Olimme siirtäneet kaksi pientä tuolia sellaisen kulkuväylän eteen, jotta saimme niiden takaa olevan tilan käyttöömme kuvia varten. Säikähdimme ihan valtavasti, kun yhtäkkiä kuului kovalla äänellä kipakka naisen ääni: ”Tytöt! Ne tavarat pitää laittaa paikoilleen, eikä tähän saa jättää mitään!”

Hetkinen, siinä oli kaksi pientä ja kevyttä tuolia, jotka olisi ollut myös mahdollista kiertää. Sen sijaan, että olisit hiukan ottanut askelta sivummalle ja ohittanut ne tuolit, päätit rääkyä meille pää punaisena. Meillä ei ollut todellakaan tarkoitus jättää niitä siihen, vaan olisimme todellakin laittaneet kaiken paikoilleen, mutta emme olleet edes ehtineet kuvata loppuun.

Tämä lyhyt viisitoistasekuntinen tilanne pilasi mun päiväni täysin. Jos tämä nainen ei olisi raivonnut meille huonoa aamuaan, olisi siitä päivästä tullut itsellenikin ihan täysin erilainen.

Jos tästä pitää jotain positiivista näin jälkeen päin löytää, niin tämä nainen laittoi miettimään myös omaa käyttäytymistäni. En halua ikinä olla noin töykeä, kylmä ja itsekeskeinen kiukuttelija, joka saa omalla energialla ympärillä olevat ihmiset voimaan pahoin.

Tästä päästäänkin toissapäiväiseen tapahtumaan, kun veimme ullakolle pitkästä aikaa lisää tavaraa. Joku oli päättänyt ruuvata auki lukkomme kiinnitysjutut(samalla rikkoen sen kokonaan) ja ottanut tuntumaa meidän tavaroihimme ihan omankädenoikeudella. Nyt meidän matto sitten koristaa kauniisti jonkun toisen asuntoa. Muista tavaroista en ole vielä varma, mutta eiköhän se siinä samalla jotain muutakin ahminut mukaansa. Mitä tällaisten ihmisten päässä pyörii? Tuli niin paha mieli ja raivo tätä ihmiskuntaa kohtaan, kun emme voi sen vertaa arvostaa toistemme tavaroita.

Viime kertaisesta oppineena minä sentään vedin henkeä ennen kuin soitin isännöitsijälle, sillä en halunnut pilata hänen päiväänsä omalla kiukullani. Olisin saattanut siinä suutuspäissäni syyllistää häntä vaikka siitä, miksi kiinnityskohta oli edes sellainen, että se oli mahdollista ruuvata pois. Onneksi poikaystäväni sattuu olemaan rauhallisin ja ”kyllä kaikki selviää” -henkinen kaveri, joten puhelinsoitto meni hänen seurassaan leppoisasti. Syyllistäminen ja kiukuttelu eivät vie asioita muutenkaan yhtään eteenpäin – pahentavat entisestään. Joten hengitellään toverit ihan rauhassa ja sitten vasta toimitaan.

Voidaanko nyt aloittaa tämä kevät ja olla ihania toisillemme? Sellaisia iloisia ja kivoja tyyppejä, sillä koko aikaa ei sada vettä tai räntää, ja muutaman selfienkin ehtii ottaa päivän aikana, kun verhot voi vihdoin avata näiden kuuden kuukauden jälkeen. Ja sitä paitsi, ulkona paistaa aurinko!!!

Kuvat: Janina Pitkänen

Ja sinä ullakkovaras. Jos/kun aiot myydä sen maton, nii myy nyt ees hyvällä hinnalla – ei nimittäin ollu mikää edullinen!

Pirteetä viikonloppua jengi!

xo Sar