Sain tänään toimittajalta tekstiviestin, joka kuului suunnilleen näin:

”Moikka! Meillä oli vuosi sitten ollut juttua perintävelastasi ja jos käsitin oikein, olet saanut niitä tosi hyvin maksettua pois. Olisin vain tsekannut, että pitääkö paikkansa/käsitinkö oikein ja onko arviota siitä, milloin saat loputkin maksettua.”

Toimittaja tekee tässä työtään, eikä ole ensimmäinen, joka lähestyy minua aiheella. Kollektiivinen stressi taloudestani on vaikuttanut jo pitkään sen verran merkittävältä, että ajattelin poikkeuksellisesti avata tilannetta huolestuneille.

Olen itseoppinut yrittäjä, joka perusti firmansa teini-ikäisenä. Alv-asioihin perehtyminen ei kiinnostellut silloin yhtä paljon kuin LV-laukut. Olen tehnyt paljon töitä viime vuosina, ja vuonna 2015 ja 2016 toiminimeni tulot kasvoivat merkittävästi.

Viime kesänä sain näitä vuosia koskevan laskun maksamattomista arvonlisäveroista. Asia ei tullut yllätyksenä, sillä tiesin, etten ollut hoitanut asioita kunnolla. Sille ei ole mitään hyvää syytä – mokasin ja olin kiireessäni piittaamaton. Tiesin, että näistä tulee mätkyt, ja hoidetaan ne tottakai pois.

Summa tuntui kuitenkin intuitiivisesti liian isolta. Tässä vaiheessa minulla oli jo kirjanpitäjä, jonka kanssa päätimme selvittää kunnolla, mistä lasku koostuu ja onko se varmasti oikein. Tämän selvityksen aikana lasku meni ulosottoon ja sitä kautta julkiseen rekisteriin. Otsikot seurasivat.

Sain jonkinlaista mainehaittaa ja menetin merkittävän työsopimuksen rahoitusalan yrityksen kanssa. Tätä enemmän ärsytti maailma, jota lehtijutuilla luotiin. En ollut veloissa, eikä minulla ollut minkäänlaisia vaikeuksia elantoni kanssa. Silti olin yhtäkkiä osa narratiivia, jossa nuoret, hupsut kauneusalan naisyrittäjät elävät luottokorttivelalla luksuselämää. Kohta varmaan hyvätuloinen poikaystävä tulee sadun prinssin lailla kuittamaan velat.

Todellisuudessa selvitystyö kantoi hedelmää. Alv-lasku pieneni useilla tuhansilla euroilla. Maksan jäljelle jäänyttä summaa tavalliseen tapaan pois. En maksa sitä ”tosi hyvin” niin kuin toimittaja kannustavasti ilmaisi, vaan normaalisti siinä, missä kuka tahansa muukin yrittäjä, joka on jonain vuonna maksanut liian vähän alveja ja seuraavana vuonna maksaa niitä takaisin.

Minulla ei ollut tarvetta lähettää aiheesta tiedotetta tai taistella lööppituulimyllyjä vastaan. Kun tästä kuitenkin vielä vuoden jälkeen kysellään, selvennän asioita, jotten näyttäisi vääränlaista esimerkkiä tai epäsuorasti somen kautta glorifioisi ”helppoa elämää”.

En ole koskaan ostanut laukkua, johon minulla ei olisi varaa. En ole lähtenyt lomailemaan ilman varmuutta siitä, että minulla on tasaiset tulot ennen ja jälkeen matkan. En ole elänyt miehen, naisen tai muun ihmisen siivellä. En suosittele tällaisia ratkaisuja kenellekään, enkä halua, että minua sosiaalisessa mediassa seuraavat ihmiset kuvittelevat, että sellainen elämä olisi mahdollista, pitkäjänteistä tai tyydyttävää.

Tällä hetkellä minulla on omalla huolimattomuudellani aiheutettu, tuloihini nähden maltillinen alv-velka ja maksan sen täysimittaisena pois. Jossain vaiheessa minulla on varmasti myös asuntovelka, ja silloinkin aion käyttää reilusti alle 100 % kuukausituloistani velan lyhentämiseen. Töitä onneksi riittää tekevälle, siitä kiitos kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja myös Sinulle, tämän blogin lukija. Siispä minua lähestyneelle toimittajalle ja muille maksukyvystäni murehtineille haluan lainata Henri Pulkkista: kaikki on hyvin.

xo Sar

Näin muutaman päivän blogihiljaisuuden jälkeen lämpimät moikat teille kaikille. Viime päivät ovat menneet ryminällä eteenpäin ja välillä olisi tehnyt mieli pysäyttää kello hetkeksi, jotta näistä kivoista päivistä olisi saanut nauttia vieläkin enemmän. Oon maininnut poikaystävällenikin monta kertaa näiden viikkojen aikana, että kohta tää kesä on ohi. Hän on nauranut ja sanonut, että vastahan tämä alkaa. En ymmärrä, mistä tämä mun hassu paniikki kumpuaa. Tosiaan kesäkuun alkua vasta mennään ja nyt pitäisi osata nauttia tästä, eikä miettiä, että kohta tämä kaikki on ohi. Stressi-Saran pitäisi oppia tsillaamaan. Se kai kuuluisi olla mun tän kesän to do -listan ensimmäinen kohta. Vaikuttaa helpolta rastilta, mutta katotaan, miten mulle käy. 😉

Perjantaina tosiaan ajoimme pohjoiseen, sillä pikkusiskollani oli ylioppilasjuhlat lauantaina. Taktisesti emme kyllä ajoittaneet tuloamme niin, että järjestelyt jäisivät tekemättä, mutta siellä oltiin aherrettu niin paljon, että päästiin pelkästään nauttimaan itse juhlista. Päivä oli ihana ja ruoat aivan liian hyviä.

Hullua ajatella, että omista juhlista on jo kahdeksan vuotta aikaa. Kahdeksan! Toisaalta taas tuntuu siltä, että onhan näiden vuosien aikana niin paljon kaikkea tapahtunutkin, että kyllä niistä se ikuisuus onkin jo kulunut.

Oli jotenkin helpottava tunne saada lakki aikoinaan päähän, sillä sen jälkeen tuntui, että nyt kaikki vasta kunnolla alkaa. Itse sai päättää, mihin suuntaan sitä lähtisi ja mitä ylipäätään haluaisi tehdä tulevaisuudessa. Jos jonkun neuvon saan teille vastavalmistuneille antaa, niin älkää kiirehtikö. Miettikää tarkkaan, mitä haluatte tehdä. Kukaan ei piirrä tulevaisuutta puolestanne, vaan te piirrätte sen. Ennen kaikkea, nauttikaa siitä matkasta. Niin mä olen ainakin tehnyt ja päivääkään en ole katunut(okei silloin, kun olin Big Brother -talossa niin joo). Tästä tosin opin sen, että kyllä sitä äitiä kannattaa aina välillä kuunnella.

Mukavaa viikkoa kaikille ja terkkuja Rovaniemeltä! .. Mitä täällä kannattaa kokea? Vesiskootteriajelu +10 asteen vesisadeilmassa jo koettu. 😉

xo Sar

Mitä ihonhoitotuotteita käytän?

Tuohon kysymykseen törmään todella useasti ja nyt ajattelin vähän avata omaa ihonhoitoani teille. Oon vuosien aikana kokeillut kaikenlaisia ihonhoitotuotteita ja tykkään todellakin hifistellä välillä niiden kanssa oikein kunnolla. Oon kuitenkin huomannut, että mitä vähemmän mä aineita tähän naamaani laitan, sitä paremmin se voi. Kasvohoidot voidaan laskea yhden käden sormilla sekä itsetekemät naamiot myöskin. Oon tosin löytänyt muutamia todella hyviä naamioita, ja niistä oonkin vinkannut teille aikaisemmin Instan puolella.

Oon viimeisen puolen vuoden aikana löytänyt tuotteen, joka on äärimmäisen hyvä omalle iholleni. En edes muista, milloin mulla olisi viimeksi ollut minkäänlaista näppylää. Ja voi kyllä, niitäkin on aikaisemmin tullut mulle. Rasvainen ruoka ja suklaaöverit olivat viimeistään varma merkki ihon kukoistuksesta seuraavana päivänä. Tätä tuotetta käyttäessäni tällaisetkin kerrat ovat jääneet nollaan ja mun iho voi paremmin kuin koskaan.

Tämä taikatuote on siis Lasten puhdistuspyyhe(KYLLÄ!), jota saa useista marketeista. Näitä löytyy paljon erilaisia, mutta nimenomaan tämä Pirkka-merkki on niistä ylivoimainen ykkönen. Tämän hintakin on vain reilut kaksi euroa. Käytän näitä liinoja päivittäin meikinpuhdistuksessa sekä aamulla freesaan myöskin naaman näillä. Iltaisin käytän kevyesti lämpimää vettä koko kasvoihin, jonka jälkeen vedän waipseilla meikin naamalta. Sen jälkeen levitän yleensä kosteusvoiteen, jonka sekaan laitan pari kosteuttavaa öljytippaa.

En siis missään nimessä voi luvata, että tämä tuote toimii kaikilla ihotyypeillä. Halusin silti vinkata tästä teille, sillä esimerkiksi baari-iltoina jotkut naiset jättävät kokonaan meikit pesemättä, joten tämä on erittäin helppo ja etenkin nopea tapa saada naama puhtaaksi. Itse en voisi kuvitellakaan meneväni nukkumaan meikeillä, sillä se tekee ihostani heti tunkkaisen.

Kaiken lisäksi nämä puhdistusliinat ovat äärettömän hyviä esimerkiksi kenkien puhdistuksessa, laukun, vaatetahrojen ja oikeastaan minkä vaan! 😀 Näistä ei jää mitään jälkiä mihinkään, vaan ne vetävät lian mukanaan kätevästi.

Tämä on siis ehdottomasti numero ykkönen mulle ihonhoidossa, niin hullulta kuin se kuulostaakin! Paketti kulkee mulla aina laukussa mukana.

Ja joo, olen testannut ihan sieltä meikkipisteiltä löytyvät puhdistuspyyhkeetkin, mutta mielestäni ne ovat jotenkin liian öljymäisiä, enkä ole kokenut niitä itselleni ainakaan hyväksi.

.. Painotan vielä, että välillä toki rakastan kokeilla kaikenlaisia uutuuksia ja sellaisina hemmottelupäivinä tykkään käyttää ihonhoitoon enemmän kuin sen kaksi minuuttia, jolloin nämä waipsit eivät siihen kuulu, vaan ne kymmenet purnukat. 😉 Ja sekin on ihanaa!

xo Sar