Olen viime aikoina saanut normaalia enemmän kyselyitä siitä, mitä minä oikein teen työkseni. Aitoa ihmetystä on myös herättänyt se, miten voin tienata jokaisella Instagram-kuvallani.

Ei, en tienaa jokaisella selfiellä, sisustuskuvalla, matkakuvalla tai edes sillä ruokakuvalla. Yhteistyöpostaukset ovat selkeästi merkittyjä ja niiden takaa usein löytyykin monia tunteja työntekoa. Palavereita yritysten kanssa, kuvaamista, editointia, suunnittelua, kirjoittamista, tuotekokeiluja sekä postauksen jälkeen vielä raportointia ja laskutusta.

Työnkuvaani siis tällä hetkellä kuuluu mm. tämän blogin kirjoittaminen, josta saan kuukausipalkkaa lukijamääräni mukaan. Tämän lisäksi teen blogissani yhteistöitä, joista saan erillisen palkkion blogini kuukausipalkan päälle. Tämän lisäksi teen yhteistöitä myös Instagramissani, jolloin yhteystyöhinta määräytyy sen mukaan, montako postausta se sisältää, kuuluuko siihen esimerkiksi Instagram-stooreja ja onko se mahdollisesti pidempi yhteistyö, joka saattaa sulkea silloin myös muita kilpailevia yrityksiä pois. Instagram on siis työtäni, joten haluan näyttää siellä edustavalta ja hyvältä. Eihän esimerkiksi palavereihinkaan perinteisesti mennä niissä kotiverkkareissa ja tukka pystyssä. Tämän lisäksi teen pr-keikkoja erilaisissa tapahtumissa ja messuilla, kuvauksia ja myös tv-töitä jonkin verran. Meikkikeikkoja teen satunnaisesti ja microblading-koulutuksen käyneenä haaveilen myös siitä, että pääsisin mahdollisesti pian toteuttamaan myös sitä.

Eli kiitos kysymästä, kyllä minä olen se henkilö, joka kustantaa omat ulkomaanmatkansa ja muutenkin oman elämänsä – tietysti. En ole koskaan elänyt kenenkään siivellä, enkä ole koskaan antanut kenenkään maksaa ulkomaanmatkojani (ellei se ole ollut töiden parissa tehtävä kuvausmatka). Minulle on aina ollut tärkeää tienata itse omat rahani.

Aikoinaan olen tehnyt tarjoilijan hommia kuuden euron tuntipalkalla, siivonnut kouluja ja tehnyt puutarhatöitä. Olen myös parikin kertaa ollut kesällä leipomossa töissä, jossa käteen sain kahden viikon kovan työnteon jälkeen kaksisataa euroa. Sittemmin löysin kassatyön, jossa viikonloppu- ja iltalisät hymyilyttivät niin paljon, että viihdyin siinä työssä useamman vuoden. En ole koskaan vierastanut työntekoa, vaan ollut enemmänkin iloinen siitä, että olen saanut työpaikan ja mahdollisuuden tehdä töitä. Kaikille niitä ei edes ole tarjolla.

Toden totta, ei minulla käynyt pienessä mielessänikään silloin lukioikäisenä siellä opon penkillä istuskellessani, kun puntaroin vaihtoehtoja siitä, mitä haluaisin isompana tehdä, että tällainen työ voisi joskus olla mahdollista. Voin myöntää, ettei matka ole ollut helppo, eikä se ole tullut ”tuosta noin vaan”. Tämän työn eteen on tehty paljon töitä, jotta tämä voisi ylipäätään edes olla mahdollista. Antaahan tämä omanlaista vapautta, mutta ihan oikeaa työtä tämä on, vaikka en kahdeksasta neljään siellä toimistolla istukaan. Olen yrittäjä siinä missä kuka tahansa muukin yrittäjä.

Tämä on uudenlaista työtä ja siksi tätä on ihmisten ehkä välillä vaikea ymmärtääkin. Jos kasvatan joskus itse lapsia, niin ehkä hekin tekevät joskus sellaista työtä, mitä tänä päivänä ei edes vielä tiedetä.

Maailma muuttuu ja ammatit muuttuvat sen mukana, joten päivitetään mekin niitä vanhanaikaisia käsityksiä.❤️

xo Sar

Sain viikonlopun aikana ison määrän kyselyjä meidän getaway-viikonlopusta!

”Missä tällainen paikka oikeen on?”

Kyseinen paikka siis sijaitsee Rantasalmella. Ja kyllä, itsellenikään tämä Rantasalmi ei aikoinaan kertonut paljoakaan, mutta Saimaa antaa jo paljon osviittaa. 😉 Sinne keskelle metsää on siis rakennettu ihan oikea paratiisi, Järvisydän. Kuinka siistiä!

Ensimmäisen kosketuksen Järvisydämeen sain missikiertueellani, johon meidän limusiini kurvasi yhdeksi yöksi. Pohjoisen ihmisenä tämä paikka teki minuun silloin jo lähtemättömän vaikutuksen ja olin varma, että tänne on päästävä vielä uudelleen. Viime kesänä sain tehtyä vihdoin uuden reissun kyseiseen paikkaan ja se olikin muuttunut sinä aikana valtavasti. Nykyisin tämä paikka tunnetaan ehkä parhaiten juurikin siitä Järvikylpylästä, jota ei vielä silloin 2011 ollut, kun siellä ensimmäisen kerran vierailin. Nyt taas reilun vuoden jälkeen oli päästävä kokemaan se zen uudelleen, jonka tuo paikka tarjoaa.

Me vietettiin yö Shirlyn kanssa ”boathousessa”, josta sainkin lukuisia viestejä. Tämä yksilö on tullut vasta noin kuukausi sitten, joten sen takia sitä ei ilmeisesti taida löytyä heidän nettisivuiltaan vielä lainkaan – kannattaa siis rohkeasti ottaa itse paikkaan yhteyttä, jos sellaisesta on kiinnostunut.

Järvisydämestä löytyy useita huviloita, hotellihuoneita ja myös uusimpina tulokkaana ovat maisemasviitit.

Paikka tarjoaa myös erilaisia aktiviteetteja vuodenaikojen mukaan. Nyt siellä oli mahdollisuus maastopyöräillä, suppailla, joogata, veneillä tai sitten vaan olla ja nauttia luonnosta tekemättä mitään erityistä. Sekin on välillä tosi kivaa.

Päästiin perille Shirlyn kanssa vasta myöhään perjantaiyönä, mutta silti tuntui siltä, että tämä viikonloppu olisi kestänyt paljon pidempään. En edes muista, milloin olisin ollut niin rentoutunut jonkun viikonlopun jäljiltä. Tuonne on palattava kyllä ehdottomasti taas uudelleen. Yksi Suomen kauneimpia paikkoja. Tuolla ei myöskään tunneta käsitteitä ”kiire” ja ”stressi” – best!

Ps. Pöksyjäkin saa näköjään jättää kuivumaan minne tahansa. Rento meininki.

xo Sar

Valehtelisin, jos väittäisin, että viime päivät olisivat olleet minulle helppoja.

Sain haastattelun jälkeen useita viestejä, miten voin ja miten minä itse koin kyseisen haastattelutilanteen. Halusin jakaa omat fiilikset yhteisesti teille kaikille, sillä miksi niiden olisi pitänyt olla jokin salaisuus? Kirjoitanhan mä täällä blogissa välillä siitäkin, kun ei ole edes mitään sanottavaa tai että tämä kesä oli ehkä kamalin ikinä. Tämä on minulle paikka, missä pääsen avaamaan omat ajatukseni ja fiilikseni, suorasti. Siksi minä tätä teen.

Jokainen kommentti koskien aikaisempaa blogipostaustani ei ole vielä julkisena, mutta käyn niitä vähitellen läpi. Haluan kiittää teitä kaikkia lukemattomista viesteistä. Niitä on tullut satoja. Kiitos.

Minulla ei ole sen enempää sanottavaa enää kyseiseen asiaan, enkä ole sitä oman blogipostaukseni jälkeen kommentoinutkaan enää missään lukuisista median yhteydenotoista huolimatta. Minulla elämä jatkuu.

Viikonloppuna sain surullisia uutisia koskien lähisukulaisiani, joten ajatukset ovat pyörineet heidän jaksamisessaan. Se pysäytti minut taas ajattelemaan ja pohtimaan, mikä tässä elämässä onkaan tärkeintä. Elämä osaa olla välillä tosi haurasta. Pitäkää läheisistä ihmisistä kiinni. Jos välimatkaa on liikaa, tarttukaa siihen puhelimeen ja kysykää kuulumiset. Joskus niiden kuulumisten kysyminen voi olla liian myöhäistä.❤️

xo Sar