Meillä on täällä kolme Pariisi-päivää takana ja tuntuu siltä, että jokaisena päivänä rakastun tähän kaupunkiin yhä enemmän ja enemmän. En ole oikeastaan koskaan ollut sellainen tyyppi, joka viettäisi kahta päivää enemmän aikaa kaupunkilomalla, jos mahdollisuus olisi olla aurinkotuolissa palmujen alla, mutta täytyy sanoa, että tämä on kivaa vaihtelua ja musta on kuoriutunut kunnon kaupunkimatkaaja näiden muutamien päivien aikana. Metrokarttakaan ei muistuta enää koodattua labyrinttiä, määränpää löytyy ilman kolmen kilsan ylimääräistä lenkkiä sekä kadun nimetkään eivät näytä enää heprealta. Täällä painetaan menemään ihan ammattilaisturisteina.

En ole myöskään ollut mikään nähtävyys-ihminen juuri koskaan. Tykkään kyllä fiilistellä uutta kaupunkia, sen kauniita katuja ja erityisesti kivoja ravintoloita, mutta nyt reissukaverina on siskoni, joten ollaan kyllä saatu ihan jokainen kivikasa ja monumentti taltioitua muistoihin. Vastapainoksi hän on kiertänyt mun kanssa pariin kertaan Bershkat ja Topshopit, joissa nyt luonnollisesti on aina kaikkea kaunista nähtävää – ja etenkin ostettavaa. Hassua siis huomata, kuinka erilaisia ihmisiä me siskon kanssa ollaan matkoilla. Toisaalta hän tuo hyvää vastapainoa mun matkailutottumuksiin ja kai mustakin on pikkuhiljaa kuoriutunut semisti nähtävyys-ihminenkin.

Tämä reissu on ollut niin onnistunut, joten ajatuksissa siintää jo uusi kaupunkikohde. Näin ne fiilikset muuttuu, kun joku kaupunki vie ihan kunnolla mukanaan. Saako tänne muuttaa? Oon hommannut jo baskerinkin ja rakastan juustoja.  Viiniäkään en ole koskaan jättänyt juomatta.

Nyt kohti Louvrea heittää yläfemmat Mona Lisalle.

Housut: Topshop

Paita: Zara

Aurinkolasit: Bershka

Korvakorut: Forever 21

xo Sar

Oho. Välillä hämmennyn siitä, millaisia tunteita blogitekstini saa aikaan noissa kommenttikentissä. Olen todella kiitollinen teistä kaikista lukijoistani ja teidän erilaisista mielipiteistä, mutta välillä on hyvä muistaa se, että täällä on ihan oikea ihminen oikeiden tunteidensa kanssa lukemassa niitä kommentteja ja joka ei esimerkiksi viime viikolla ajatellut aiheuttavansa kenellekään mitään mielipahaa, kun otti äkkilähdön aurinkoon.

Täällä blogissa olen saanut myös hieman noottia siitä, etten kerrokaan ihan täysin, kuka se Sara oikeasti on. Pohdin jo heti toisessa blogitekstissäni sitä, mitä kaikkea tulen täällä kertomaan ja mihin vedän omat rajani. Tämä raja on vielä vähän hakusessa, mutta nyt tuntuu siltä, etten uskalla ihan täysin täällä vielä revitellä. Ja kyllähän meillä kaikilla on omia henkilökohtaisia asioita, niin miksi minun pitäisi oksentaa kaikki ulos? Tämä blogi on ollut mulla vasta kuukauden, niin malttakaa vähän aikaa. Eiköhän se Sieppi pian lämpene.

Joka tapauksessa erittäin lämpimät ja patongin täyteiset terveiset täältä Pariisista. Tämä matka mulla oli buukkattuna jo kuukausia sitten, sillä en osannut oikein odottaa, että ennen tätä matkaa olisin ottanut äkkilähdön viidessä tunnissa kesken salitreenin tai uskaltanut toivoa Lapin lumisia maisemia viikoksi tähän aikaan vuodesta, uups. Ollut kyllä kivaa ja olen myös aika onnekas, että kaiken lisäksi se kiva vielä jatkuu.  Tällä viikolla to do -listaltani löytyy niiden patonkiöverien lisäksi mm. tällaisia asioita;

Lasillinen sitä hyvää Cavaa terassilla(lämpölampun alla), ottaa selvää, kuinka monta kertaa on mahdollista eksyä metroissa, kävellä maraton viikon aikana, istua kivassa kuppilassa nauttivansa leikisti siitä kahvista,  olla oma itsensä eli painella täysillä Disneylandiin, ottaa turistikuva Eiffelin edessä niiden satojentuhansien muiden turistien ympäröimänä ja photoshopata ne muut ihmiset siitä pois, sillä yksinhän mä siellä olin ilman sitä ahdistuskohtausta sekä aistia aitoa Pariisin fiilistä baskeri päässä Champs-Elyseellä, eipä vissii! Voisin sanoa, että tästä tulee aikamoinen viikko, tai no, viikko.

Ehkä uskallan myös kysyä, että olisiko teillä antaa jotain hyviä matkavinkkejä? Tuolla haaveissa siintää ihanat vintage-liikkeet, söpöt kahvilat överipullineen tai ravintolat, jotka ovat muutakin kuin sitä Mäkkäriä. Toki ihan kaikki vinkit ovat tervetulleita, mitä mieleenne vaan juolahtaa.

Takki: MaisonHelsinki

Housut: Bershka

Aurinkolasit: Forever 21

Kengät: H&M

Laukku: Chanel

xo Sar

 

 

Olen yleensä aina vuoden lopussa tehnyt koosteen kuluneesta vuodesta, mutta nyt blogin muutettua ajankohta sille vähän viivästyi. Mietin pitkään haluanko julkaista tätä enää ollenkaan. Ehkä pelottaa paljastaa samalla teille kaikille, että viime vuosi ei ollutkaan niin ihana, miltä se siellä Instagramissa saattoi näyttää.

Vuosi 2017 jäi mieleen ikimuistoisimpana monien matkojen ja eteen tulleiden mukavien työmahdollisuuksien vuotena. Se oli myös itselleni samaan aikaan henkisesti raskain ja surullisin vuosi pitkään aikaan. Välillä tuntui siltä, etten saanut kyynelvirtaani loppumaan ja välillä taas tuntui siltä, että voi kunpa tämä onnellisuuskupla ei ikinä puhkeaisi.

Tammikuussa palasimme pitkältä Balin reissulta. Raskaushuhut jäivät vellomaan Venla-gaalan jälkeiseen humuun, kun olin änkenyt itseni kuukauden hiilarikuurin jälkeen siniseen tiukkaan paljettimekkoon ja unohdin olla koko gaalan ajan hengittämättä. Uteluista selvittiin ja sitten mentiinkin Lapista Dubaihin ja sieltä Intiaan.

Huomasin jossain vaiheessa, etten malttanut olla paikallaan. Aina, kun pääsin kotiin, oli suunnitteilla jo jokin uusi matka. Näin on tapahtunut aikaisempina vuosina myöskin, vaikka tällä kertaa luulin löytäneeni jo sen kuuluisan tasapainon elämässäni ja nauttisin siitä normaalista arjesta, vaikka työni ei sitä arkirytmiä täysin tuokaan, vaan se pitää luoda itse. Reissut oli ihan parhaita – fuck se kuuluisa tasapaino.

Korsikan ja Pariisin jälkeen aloin laittamaan Punavuoren asuntoamme laatikoihin kaikessa hiljaisuudessa ja ajoitin muuttomme vielä niin, ettei se päätyisi koko kansan tietoisuuteen. Se jäi pelkäksi haaveeksi, eikä paikkaa olisi voitu tarkemmin kuvailla lehdessä. Se siitä ihanasta yksityisyydestä. Pian löysinkin porttikongista lapun, jossa oli ”Sieppo pois tästä talosta.” Tervetuloa Sara. Sitten olikin vuorossa Lontoo.

Espanja ja Mauritius. Näiden reissujen välinen aika oli itselleni sumun täyteistä. Elämä tuntui todella vaikealta, enkä oikein ollut kykeneväinen mihinkään. Välillä saatoin jäädä vain sänkyyn tekemättä mitään koko päivänä. Olin henkisesti todella palasina.

Tuli kesäkuu, se paras kuukausi vuodesta. Tiesin lähteväni kuukauden kestävälle työmatkalle heinäkuussa, joten tästä kuukaudesta oli otettava kaikki irti. Vietin ikimuistoiset synttärit, sisustin uutta kotiamme, nautin ja nauroin. Riehakkaan Himos-juhannuksen jälkeen oli aika pakata laukut ja lähteä kuvamaan Paratiisihotelli Sisiliaan. 

Kuvausmatka teki hyvää. Tajusin sen vasta silloin, kun palasin Suomeen. Olin saanut miettiä ja pohtia asioita. Miettiä, miksi mä olin ollut niin maassa, kun olin ollut ja pohtia, mitä mä tältä kaikelta ylipäätään haluan. Tunsin olevani taas kokonainen – tosin vain hetken.

Seuraavista ongelmista jotenkin selviydyttyä nousin ylös ja ajattelin, että nyt alan elää tätä elämää itselleni, enkä mieti liikaa muita ihmisiä. Olen itse vastuussa omasta onnellisuudestani.

Kuvat: Janina Pitkänen

Kreikan reissun jälkeen kävin Microblading-koulutuksen ja kuvasimme Onnenpyörän. Tämä vuosi on molempien niiden aikaa. Yhteistyömatka Tukholmaan toi mukavaa piristystä kuvausviikkojen jälkeen. Sitten olikin Tallinnan, Lapin ja Budapestin vuoro. 

Olen siinä suhteessa onnekkaassa asemassa, että teen pitkälti töitä, jotka antavat vapauden matkustella. Osa matkoista on työmatkoja ja osa taas omakustanteisia, jolloin vien työni mukanani sinne, minne ikinä päätänkin lähteä. Kahdeksaantoista ikävuoteen mennessä olin tehnyt ainoastaan yhden ulkomaanmatkan, joten ehkä nyt otan takaisin itselleni sitä, mitä en aikaisemmin pystynyt kokemaan.

Joulukuussa oli Thaimaan vuoro.

Tänä vuonna aion olla Sara, joka keskittyy itseensä. Aion lähteä tähänkin vuoteen rotsi niin auki kuin se vaan voi olla. Sieltä saa jopa pilkistää ripaus rohkeutta ja revittelyä. Yritän ymmärtää mediaa niin hyvässä kuin pahassa, sillä se on osa työtäni. Elän omaa elämääni – siihen ei voi vaikuttaa kukaan muu kuin minä itse. Se on kliseisin ja tärkein neuvoni vuodelle 2018.

Kiitos perhe ja ystävät, kun olette jaksaneet. Tämä vuosi on teidän.

xo Sar