Mitä täällä Suomessa tapahtuu! Nämä säät ovat olleet nyt viimeiset viikot niin upeat, että ollut välillä sellainen olo kuin ulkomailla olisi. Pitänyt ihan silmiä hieraista, että missä unessa sitä ollaan. Ihan parasta. Tulee niin kovasti lapsuusmuistot mieleen, kun joka päivä vietettiin rannalla ja aina paistoi aurinko. Tosin näin aikuisiällä ei ihan hirveästi tule enää rannalla oltua, vaan terasseilla! 😀 Kylmä viinilasi paahtavan auringon alla – onhan se nyt aivan liian vaikeaa kieltäytyä moisesta. Syytän täysin noita rooftop-mestoja siitä, että löydän itseni välillä arki-iltaisinkin viinilasi kädessä. En voi käsittää, että meillä on täällä oikeasti kesä. Hymyilyttääkin koko ajan.

Torstaina lähdettiin ystäväni kanssa extempore-matkalle Porvooseen. Mulla se kuuluu aina kesän to do -listaan ja oli siistiä päästä toteuttamaan se jo tässä vaiheessa kesää. Pienet sisustusliikkeet, söpöt kahvilat, hyvät ravintolat ja yleisesti se meininki siellä laittaa ihmisen kyllä viihtymään. Tänne on päästävä vielä toistamiseenkin tämän kesän aikana. SicaPelle ja Paahtimo jäivät tällä reissulla kokematta, joten ne ovat liiankin hyviä syitä laittaa Fiestan keula kohti tätä aurinkoista kesäkaupunkia vielä uudestaankin tän kesän aikana!

Instastoorissa tuli paljon kyselyä, mistä tätä popkornipizzaa on mahdollista saada. Ravintola on siis Gabriel 1763. Voisin ottaa sitä asap myös kotiinkuljetuksella.

Nyt kone kiinni ja juoksen nauttimaan vielä tosta ilta-auringosta! Pitäkää ihana viikonloppu.

xo Sar

Kirjoitin muutamia kuukausia sitten Instagramiini siitä, kuinka en ole tuntenut oloani hyväksi ilman ripsienpidennyksiä. Tätä kierrettä jatkui sen kahdeksan vuotta, enkä osannut silloin kuvitellakaan, että voisin jonain päivänä olla ilman niitä. Muutamiin kuvauksiin jouduin ottamaan ne pois, mutta seuraavana päivänä kipitin taas vakiomestaani aurinkolasien kanssa laittamaan ne takaisin, sillä en vaan yksinkertaisesti pystynyt olemaan ilman. Eikö kuulosta hullulta?

Onhan ne ripsienpidennykset kivat ja kauniit, mutta kun niitä pitää putkeen sen kahdeksan vuotta, niin kyllä sen jälkeen tekee viimeistään mieli hieroa kunnolla silmiä. Halusin hetken aikaa olla ilman niitä ja opetella olemaan se Sara, joka siellä räpsyttimien takana on.

Ripsienpidennykseni poistettiin ja sen jälkeen ripsiini tehtiin kestotaivutus ja ne värjättiin. Ja kyllä, rakastuin siihen lopputulokseen niin paljon, etten ole ottanut ripsienpidennyksiä vieläkään takaisin, vaan pari viikkoa sitten kävin uudestaan kestotaivutuksessa.

Yumi Lashes – ripsien kestotaivutus

Ripsien kestotaivutus taivuttaa ripset tyvestä alkaen ylöspäin. Kestotaivutuksessa käytetään apuna silikonityynyjä, jonka päälle ripset ”liimataan” ja sen jälkeen liima poistetaan vesihuuhteella pois. Lopuksi ripset värjätään. Itse taivutus ei ”loivennu” 8 viikon aikana, vaan kestotaivutus ns. kasvaa ulos, kun ripset kasvaa ja uusiutuu (luonnonripsen elinkaari on sen 8-12 viikkoa). Loivennus voidaan siis tehdä maksimissaan kahdeksan viikon välein, kun uudet ripset ovat kasvaneet.

En osaa sanoa, otanko vielä joskus ripsienpidennykset takaisin. Tällä hetkellä tää lookki tuntuu omalta jutulta, ja ”haluan megaripset” -fiiliksen tultua liimailen muutaman ripsitupsun sivuille. Mun mielestä on kivaa, että nyt tälläinen ”luonnollinen” look on se juttu.

Kävin tekemässä kestotaivutuksen Kampin Blue Lagoonissa. Samalla, kun ripset värjättiin, kulmakarvani nypittiin ja niihin laitettiin myös väri. Vaikutusajan aikana ihana Tiina teki vielä päähieronnan. Kotiin lähti erittäin tyytyväinen ja onnellinen likka.

.. Kuvassa ripset ovat siis kaksi viikkoa taivutuksen jälkeen ja ilman ripsiväriä, sillä  tuntuu, että edes sitä ei enää tarvitse. Kesä, mä oon erittäin valmis! Hikoillaan ja uidaan ihan kunnolla. 😀

xo Sar

Kaupallisessa yhteistyössä Bette Box

Muistan elävästi sen fiiliksen, kun olin saanut vanhempani tilaamaan minulle pienempänä jotain heppalehteä, vaikka en edes ratsastanut. Kerran kuukaudessa juostiin postilaatikolle niin lujaa, etten tiennyt sellaisten turbovoimien olemassaolosta. Näin vanhempana sellaiset yllätykselliset postit ovat aika vähissä, kun luukku täyttyy pelkästään laskuista ja mainoslehdistä. Aikuisten elämä on välillä aika tylsää.

Halutessaan tätä kaikkea voi piristää kerran kuukaudessa aivan uudenlaisella yllätyspaketilla, nimittäin Bette Boxilla. Tällaiselle kosmetiikkahirmulle tämä tarkoittaa kyllä synttäreitä kerran kuussa, sillä nämä paketit ovat ihan mielettömän ihania.

En tiedä, mitä ennustajia nämä laatikon sisällöntuottajat taas ovat, sillä itse olin juuri lähdössä reissuun, ja paketista kilahtikin sitten mm. matkakokoiset siveltimet ja hiuksiin jätettävää hoitoainetta. Kaikki tuotteet pakkasin matkalle mukaan ja paahtavasta kuumuudesta huolimatta täällä ollaankin oltu ihan joulufiiliksissä, kun pääsin hifistelemään pakasta vedettyjä uusia tuotteita ja tutustumaan niihin täällä paremmin. Aktiivisesti ihoa heleyttävä kasvoöljy on noussut myös mun ylivoimaiseksi lemppariksi auringossa vietetyn päivän jälkeen!

Bette Box tosiaan ilmestyy aina kerran kuukaudessa ja se on täynnä uutuuksia, trendejä ja niitä hyviä klassikoita. Rekisteröitymällä nettisivuilla voit valita sieltä itsellesi mieluisan tilauksen(esimerkiksi jatkuvan tilauksen voi päättää milloin ikinä haluat). Jokainen Bette Box sisältää 4-6 kauneustuotetta, joista osa on matka-/näytekokoisia.

Mä pääsen jakamaan teille alennuskoodin, jolla saatte ensimmäisen Bette Boxin hintaan 14,90 € (norm. 18,90€/kk). Etu koskee jatkuvan tilauksen ensimmäistä boxia tai määräaikaisen tilauksen kokonaishintaa. Koskee myös lahjatilauksia. Koodina toimii SARASIEPPI ja se on voimassa 20.5.2017 asti.

Psst.. Jos tuleva äitienpäivä aiheuttaa päänvaivaa lahjaostosten suhteen, niin uskonpa, että tällainen kerran kuukaudessa tuleva boksi muistuttaisi sun äitiä vielä kolmen kuukaudenkin päästä, että se on maailman paras ja ansaitsee kyllä kaiken hemmottelun.<3

Lisätietoa http://www.bettebox.fi/

xo Sar