”Moi, olen Sara. Hauska tutustua.” 22 helmikuun, 2018
Kuka on Sara?
Hän on 26-vuotias murteen kadottanut Lapin tyttö, joka on asunut Kalliossa jo muutaman vuoden tekemättä sitä kuuluisaa ”Kallion baarikierrosta”. Sara on siellä, missä on viherkasveja, juustoburgereita, antiikkisia kupposia, Philadelphia-makeja tai liian hyvää Rieslingiä. Välillä hän voi löytää itsensä Töölönlahdelta viisi vuotta vanhan ”Töölönlahtireivausmusaa” -soittolistansa kanssa tai vaihoehtoisesti Idealfitiltä fuskaamassa usein vaihtuvan saliohjelmansa kanssa, sillä hän kuvittelee sen tuovan lisää treenimotivaatiota. Hän myös välillä kuvittelee, että sokerilakko on helppo aloittaa ja ilman navigaattoria pystyy ajamaan Espooseen. Jos hän saisi päättää jotain, ei juustoburgereissa olisi yhtään kaloria eikä Philadelphia-makit olisi niin kalliita. Hänen sisustuksensa vaihtuu yhtä usein kuin lounasravintoloiden päivämenu, eli miltei joka päivä. Välillä hän kiihtyy nollasta sataan ja valittaa poikaystävälleen, miksi tämä ei nauranut siinä vitsissä mukana tai lohduttanut häntä viisi minuuttia sen onnellisuuskuplan jälkeen, kun tajusikin elämän olevan ihan perseestä.
Mitä hän tekee?
Vaikka en sitä kuuluisaa arkirytmiä omistakaan, niin kyllä, mä teen töitä. Esimerkiksi kaikki televisiossa pyörivät ohjelmat ovat olleet töitä siinä, missä mun aikaisemmatkin äidin sanoin ”oikeat” työt kaupan kassalla ja ravintolan tarjoilijana olivat. Viimeisen parin vuoden aikana sosiaalinen media on kasvattanut markkinoitaan mainospaikkana, jolloin siitä voi saada myös itselleen työn. Kuka haluaisi enää ostaa mainostilaa lehdistä, kun voit valita siihen soveltuvan vaikuttajan, jonka seuraajat mahdollisesti kokonaan ovat kyiseisen firman tärkeää kuluttajakuntaa? Eli kyllä, sosiaalinen media on myös itselleni työtä. Ja ei, en saa jokaisesta duckface-selfiestä rahaa, vaan erilaisten firmojen kanssa käydään tarkasti läpi, mitä he tulevalta postaukseltaan haluavat. Se on suunnittelua, palavereja ja mietintää, mikä toimii ja mikä ei. Yhden kuvan taakse voi kätkeytyä monia tunteja työntekoa, vaikka se onkin vain yksi kuva siellä feedissä.
Välillä esittelen liukuovia sisustusmessuilla, tarjoilen skumppaa, kun tulet pikkujouluihisi tai esittelen tuotteita yritysten nettisivuilla. Kalenterini myös täyttyy ajoittain meikkiasiakkaista, joita saan piristää heidän polttaripäivänään tai muina tärkeinä elämän hetkinä. Ja nyt pääsen vielä toteuttamaan itselleni yhtä toistakin tärkeää intohimoa, kirjoittamista. Sain blogista työn ja se on ollut itselleni jonkinlainen hullu unelma pidemmän aikaa. On siistiä sanoa, että mä todella rakastan työtäni.
Mitä kaiken takana on?
Nykyisin puhutaan paljon siitä, että missikisoista ei ole enää mihinkään. Sieltä tulee tusinatyttöjä vuodesta toiseen erilaisiin tosi-tv -formaatteihin ja iltapäivälehtien kansikuvauksiin. Mä voin rehellisesti sanoa, että niistä on ollut pelkästään hyötyä mulle itselleni. Tällä hetkellä esimerkiksi sosiaalinen media on iso osa työtäni ja ei siitä sellaista olisi tullut, ellen olisi saanut näkyvyyttä ja sitä kautta teitä ihania seuraajia. En ole niinkään kovin tietoisesti rakentanut tästä kaikesta uraa, vaan vuosien varrella olen saanut vastaanottaa siistejä työtarjouksia ja kokenut niiden kautta hienoja juttuja, joten voisin tässä kohtaa hieman ujosti kutsua kulkemaani polkua uraksi. Hyppäsin 19-vuotiaana kaupan kassalta yrittäjän arkeen kiinni ja luovuin siitä kaikesta tutusta ja turvallisesta. Rakensin uuden elämän 800kilometrin päähän kavereistani ja perheestäni. Rohkeus kannatti, sillä nyt voin sanoa saavuttaneeni jotain; omia unelmia. Misseys loi mulle tärkeän pohjan tähän kaikkeen, mitä mä tällä hetkellä teen.
Mitä se on vaatinut?
Tämä polku jos jokin on täysin suora pääsylippu arvostelijoiden maalitauluun ja mä olen saanut siitä myös osani. Olen lukenut itsestäni kaikki mahdolliset negatiiviset adjektiivit, ala-arvoiset kutsumanimet ja kokenut jopa huorittelun. Lisääntynyt negatiivisuus mua kohtaan on tuntunut ottavan vallan vielä entisestään – kaikki mitä mä teen, on joko huonoa tai väärin. Se tuntuu aika hullulta ja vielä hullummalta tuntuu se, ettei se edes tunnu enää pahalta. Tämän blogin myötä haluan antaa teille mahdollisuuden tutustua siihen Saraan, joka mä oikeasti olen.
Tervetuloa siis blogiin, jota ylläpitää se Sara, jonka vain harva tuntee.
Kuvat: Janina Pitkänen
Kuvauspaikka: Radisson Blu Seaside
xo Sar