On olemassa niitä päiviä, kun ruokapäätökset osaa tehdä sekunnissa, tekstiä syntyy täysin kivuttomasti romaanin verran, lähetetyt Whatsapp-viestit ovat täynnä emojia, Töölönlahden voisi juosta viisi kertaa hengästymättä(no ehkä vähän värikynäilin) ja kaikki sotkut kotona näyttää taideteoksilta. Jotta sellaisia päiviä on, vastapainona täytyy ilmeisesti löytyä sellaisia hetkiä,  jolloin tuntuu siltä, että vetäisi perässä sadan tonnin painavaa rekkaa ja kaikki eteen tuleva näyttää koirien agilityradalta. Ei ole varmaan vaikea arvata, kumpi päivä mulla tänään oli.

Tänään on ilmeisen vaikeaa tuottaa edes normaalia tekstiä, joten höpöttelen vaan hassuja ajatuksiani ja kuulumisia, sillä aivotoimintani ei näköjään ole tänään valmis liialliseen pohdintaan.

Oon useammin jo puhunut siitä, kuinka aika menee nykyään vähän liiankin lujaa vauhtia eteenpäin. Tuntuu, että viikot vilisee vaan silmissä. Juuri, kun viikkoon pääsee kiinni, niin huomaakin, että elellään jo perjantaita ja taas olisi sen viikonlopun vuoro.

Ja eikä tämä varmaan mikään huono juttu ole, koska sitä nopeammin se kesä sieltä tulee. Hetken tosin sai jo fiilistellä sitä ajatusta, että ilman kaulahuivia selviytyi Kampista Stokkalle ja terassit eivä olleet enää autioina, eikä ihmiset näyttäneet enää lainkaan siltä, että sieltä sängystä olisi kammettu tähän päivään aivan väärällä jalalla. Kaupunkitunnelma oli hilpeä. Itse en ehtinyt onneksi vielä luopua edes toppatakeistani ja hyvä niin, sillä pientä takapakkia otettiin jälleen kerran näissä ilmoissa.

Buukkasimme ensi viikon aurinkomatkamme jo aikaa sitten ja silloin tuntui, että siihen olisi vielä se ikuisuus aikaa. Toissapäivänä havahduin siihen, että vappua juhlitaan jo maanantaina, joten meidän reissuunkin on enää sen jälkeen muutama hassu päivä! En malta odottaa, että pääsen kaivamaan mun kaikki mekot ja kesähärpäkkeet kaapeista ja fiilistelemään sitä, että kohta mä oikeasti olen aurinkotuolissa(mojito kädessä).  Sitä ennen on mukavasti töitä ja kivoja kamppiksia tulossa, joten ihan hyvillä mielin täällä vielä viimeistä viikkoa viedään ennen palmuhommia ja stressittömyyttä!

Kuvat: Laura Karppanen

Nyt on parempi laittaa kone kiinni, vääntää keittiössä spaghettibolognese ja katsoa uusimmat Tempparit. Päätin, että huomisesta tulee parempi päivä ja hymyilen enemmän kuin kerran.

Mitä te teette, kun päivä ei suju niin kuin siinä sun lempparileffassa ja jopa ohikukijat tuntuu vastustajilta? 😀

xo Sar

Tänään vietin aivan tavallista arkipäivää hyvällä fiiliksellä, kun hetken mielijohteesta avasin pitkästä aikaa Twitterin, josta mulla ei ole lainkaan ilmoituksia päällä puhelimessani.

Ei, emme ole Roopen kanssa joka tunti tekemisissä, joten en tiennyt, millainen show siellä minua odotti. En ole laittanut poikaystävääni asialle, mutta täytyy sanoa, että olen äärimmäisen kiitollinen hänelle, kun huomasin, miten hän minua siellä oli puolustanut. Tämä selvennyksenä siis niille ihmisille, jotka luulivat minun laittaneen mieheni asialle.

Mitä Iikka Kiveen tulee, niin en tiedä/tunne koko tyyppiä. Hän oli jostain syystä halunnut ottaa minut pilkan kohteeksi ja twiitti kuului näin: ”Olen varmaankin vähän ilkeä ajatellessani näin. Mutta kun näen Miss Suomen kääntelemässä Onnenpyörän laattoja ja kävelemässä edestakaisin sanomatta mitään, tulee väkisinkin mieleen, että siinä on kerrankin löydetty titteliä ja osaamista vastaava työ.”

Ihminen, joka tuskin millään tavalla tietää, millainen ihminen mä olen tai mitä mä elämässäni teen, haluaa pönkittää mut täydellisen alas. Kun kävelen edestakasin ja olen hiljaa, tämä vastaa Iikka Kiven mukaan minun osaamistani. Huomatessaan sen, että twiitti olikin ehkä vähän mauton, yrittää hän puhua itsensä tilanteesta pois sanomalla, ettei puhunut siinä Sara Siepistä. Hän jatkoi selitystään sillä, että kritiikki oli enemmänkin yleisesti tarkoitettu koko Miss Suomi -organisaatiota kohtaan. Vaikka tarkoitusperä olisikin ollut tuo, joka tapauksessa sekin on todella törkeästi sanottu. Miten selität sen, että esimerkiksi Shirly Karvinen juontaa tällä hetkellä SuomiRockin aamulähetyksiä, Viivi Pumpanen säteilee hienosti Maikkarin isoimmissa ohjelmissa, Susanna Laine vetää valtavia katsojalukuja keräävää Puoli seitsemän -ohjelmaa ja mm. Karita Tykkä on omalla alallaan erittäin menestyvä. Nämä ovat täydellisen hyviä syitä sanoa, että misseillä on todellakin muutakin osaamista kuin sipsutella ympäriinsä. Oikeaa feminismiä olisi se, että tuetaan naisia, oli niiden uravalinta mikä tahansa.

Ymmärrän, että toimenkuva, jonka Onnenpyörä naisesiintyjälle tarjoaa on monien mielestä vanhanaikainen. Itseäni asemani ohjelmassa ei kuitenkaan ole ahdistanut lainkaan, vaan ainoat, jotka siitä ovat puolestani pahoittaneet mielensä ovat Iikka Kiven kaltaiset twitteristit. Uskon, että Iikka on vilpittömästi ajatellut olevansa hyvien puolella, kun twiittasi, että sanattomana sipsuttelu on osaamistasoani vastaavaa hommaa. Tällä kertaa kuitenkin rakenteidenvastaiseksi tarkoitettu kannanotto meni vahvasti henkilöön.

Kuva: Jouni Harala/Me Naiset

xo Sar

En olisi ikinä voinut kuvitella sanovani tätä ääneen, mutta kyllä, minulla, Sara Siepillä, on jäätävän iso koirakuume. Siis sellainen koirakuume, että voisin heti huomenna lähteä hakemaan jotain söpöä pentua vaikka tuhannen kilometrin päästä ja se olisi todellakin mulle kaikki kaikessa. Pitäisin siitä hyvää huolta, paijaisin, leikkisin ja pussailisin. Se olisi varmasti yksi elämäni parhaimpia hankintoja.

Tätä kaikkea varjostaa tietysti se, että en ole todellakaan varma, osaanko olla koiran kanssa. Mitä jos epäonnistun ja koira ei tykkääkään minusta? En edes tiedä, mitä ne syö ja kuinka useasti. Kuinka monta kertaa niitä pitää käyttää päivän aikana ulkona ja miten ne reagoi muihin koiriin? Kuinka usein koiraa kuuluu pestä ja miten siitä näkee, että sillä on kaikki hyvin?

Kuten huomaatte, mulla ei ole oikeastaan minkäänlaista kokemusta koirista. Oon elänyt elämäni tähän asti aikalailla koirattomassa ympäristössä, eikä meillä ole kotonakaan ollut yhtäkään koiraa (ellei yhtä söpöä kummitätini koiraa lasketa mukaan, joka kävi meillä ehkä neljä kertaa vuodessa ja syötin sille salaa aina ruokaa).

Tämän kaiken lisäksi oon vieläpä koirapelkoinen. Pienenä tyttönä lähdin polkemaan pyörälläni vähän kauemman naapurini luokse, jotka omistivat pari ajokoiraa. Ne olivat yleensä aina kiinni, joten sen takia uskalsin ajaa sinne yksin pyörällä. Isäni oli tietysti virittänyt pyörääni sellaisen pitkän viirin, joka sitten näkyi ihan joka paikkaan asti, tosin ei ehkä sinne Mount Everestille, mutta tiiätte kyllä. Jokainen sen kylän ihminen näki, missä se Sara oikein milläkin hetkellä pyöräili. Tämä kyseinen ajokoira näki myöskin, eikä jostain syystä sillä kyseisellä hetkellä ollutkaan siinä tutussa hihnassa kiinni. Hän tuli kovalla vauhdilla mutkan takaa pyöräni päälle ja kaatoi minut maahan. Ei hän onneksi enää sen jälkeen mitään pahaa tehnyt, haisteli ja vähän kuonollansa töni minua. Mutta arvaatteko, millaiset traumat tämä kokemus jätti 7-vuotiaalle tytölle, jolla ei ollut muutenkaan mitään kokemusta koirista? Vielä tänäkin päivänä hyppään samantien toiselle puolelle katua, jos vastaan tulee yli polven korkuinen koira.

Kuvat: Laura Karppanen

Aikuisiällä oon saanut tuntumaa pienempiin koiriin, sillä muutamalla ystävälläni sellainen on. Oon huomannut, että niiden seurassa en tunne enää tuota pelkoa. Mun ei tee mieli juosta karkuun, vaan napata se söpöläinen syliin ja olla siinä hetkessä. Ison koiran hoitajaa musta ei ikinä voisi tulla, mutta lähivuosien aikana olen huomannut, että mä todella rakastan pienempiä koiria.

Ennen kuin tästä mieli pahoitetaan niin kyllä, matkustelen todella paljon. Jollain tuurilla mun naapurissa asuu kuitenkin hyvä ystäväni, josta tulisi koirani kummitäti(<3) ja tietäisin, että hänellä olisi siellä hyvä ja turvallinen olo. En voisi edes harkita koiran hankkimista, jos en olisi varma siitä, mihin voisin sen aina silloin viedä, kun en itse ole maisemissa.

Ehkä mä tyhjennän kirjaston koirakirjoista ja googlailen illat koiranhoito-ohjeita, niin joku päivä pystyn koiran ottamaan. Nyt iloitsen siitä, että olen selvinnyt koirapelosta pienempiä koiria kohtaan.

Onko täällä muita koirapelkoisia..?

xo Sar