Pienempänä kiersin kirpputorit kaukaa, sillä mielestäni sieltä sai vaan pääkivun. Tämä hassu ajatus on kulkenut mukanani tähän ikään saakka, ja mun kirpputorikäynnit voi laskea yhden käden sormilla. Jotenkin ne kaikki erilaiset hajut ja tuoksut sekoittuvat sellaiseksi sekametelisopaksi, jota on vaikea sisäistää.

En tiedä, mitä mulle on tapahtunut, mutta tämä kaikkea glitteriä ja timantteja rakastava sisustaja on tehnyt täyskäännöksen ja alkanut rakastaa kaikkea vanhaa. Vanhat huonekalut, kuluneet pinnat ja mummolasta löydetyt astiat ovat nykyisin aarteita mulle. Tämän myötä oon löytänyt ihan uuden kirpputorikävijän itsestäni ja voisin viettää tuntikausia haahuillen ja hypistellen erilaisia purnukoita siellä. Viikonloppuna vietettiinkin monta tuntia siskoni kanssa ympäri Helsinkiä kierrellen kirpputoreja. Mikä ihana tunnelma niissä on! Pääkipu ei tosin ole laantunut, mutta ehkä se on vaan kuviteltua. 😉

Kotimme on myös muuttunut tämän villityksen mukana. Tekokukat ovat vaihtuneet oikeisiin kasveihin ja ne ovat myös jollain tsägällä pysyneet hengissäkin(avopuolisoni tosin kastelee ne vähäisetkin tekokukat mun ollessa ulkomailla, sillä niitä on vaikea erottaa, eikä hän halua kasvien kuolevan 😀 <3).

Välillä on tullut itsekin tartuttua maalisiveltimeen, mutta suurin apuni on ollut mun iskä, joka tarttuu mun hulluihinkin ideoihin mukaan, ja tekee mun lähettämistä kuvista konkreettista (vasaraskilssit kun jäi johonkin). Tämä sisustusprosessihan ei ole ikinä valmis, mutta niin kivaa tämä on, ettei se saakaan ikinä valmistua täysin.

Onko teillä antaa hyviä kirpputorivinkkejä? Mielellään sellaisia, missä on vanhoja esineitä ja huonekaluja. Vaatekaapeissa tornit ovat liian korkeat.

xo Sar

Leikitäänpä sellaista ajatusleikkiä, että kuvittelet itsesi näihin tilanteisiin.

Sä teet muuttoa ja tietoisesti hoidat sen niin, ettei tuleva osoite välttämättä kantautuisi muiden korviin. Muutama päivä muuton jälkeen huomaat lehdestä, kuinka paparazzi on seurannut muuttoa alusta loppuun ja kulkenut sun auton perässä pitkin kaupunkia niin kauan, että hän varmasti löytää uuden osoitteesi. Hän julkaisee selkeät kuvat ja kertoo, mitä palveluita läheltä löytyy ja ottaa selvää kaikin keinoin, onko asunto vuokrattu vai ostettu. Hän paljastaa lehdessä kaikille, missä sä asut.

Oot ulkomailla viikon verran ja takaisin palatessa sun parisuhde on lehden mukaan isoissa vaikeuksissa. Saat tsemppiviestejä tuntemattomilta ihmisiltä, että kyllä erosta aina selviää ja kaikki menee varmasti hyvin. Oletko sä missään vaiheessa puhunut itse erosta? Et, et ole maininnut sanallakaan.

Ei mitään. Kyllä se tästä. Parempi, ettet lue niitä juttuja, mitä ympärillä tällä hetkellä kirjoitetaan.

Julkaiset omassa Facebookissasi hermostuneena kommentin, sillä kyseinen asia meni ”vähän” liian tunteisiin. Pahoittelet tilannetta jälkeen päin, mutta suthan on leimattu jo kiusaajaksi, joten mitä väliä sillä pahoittelulla kuulemma enää on. Netissä jengi saa kyllä kirjoittaa mitä haluaa ja anonyymisti. Mutta silloin, kun sä kirjoitat mielipiteen oman nimen alla, sä oot kiusaaja ja varsinkin, kun oot Miss Suomi. Vuosihan oli 2011 ja nettikommentoijien mukaan olin vaan se ”varamissi”, joka ei edes voittanut, niin miksi mä yhtäkkiä olenkin se Miss Suomi, jona ette mua alunperinkään pitäneet.

Eipä mitään. Sä mokasit, etkä olisi saanut sanoa, mitä ajattelet(ainakaan noin radikaalisti). Onneksi oot ulkomailla, ja pahin mylly laantuu ennen kuin oot edes takaisin Suomessa. Kannattaa sulkea some hetkeksi, niin ei tule enempää paha mieli.

Juhlit kavereidesi kanssa täysin asiallisesti syntymäpäiviäsi rakennuksessa, joka on vieläpä irrallisena itse kerrostalosta. Lähdet puolenyön aikaan baariin, ja ilta on oikein mukava. Sulla on vielä seuraavanakin päivänä hyvä fiilis ja sovit lounastapaamisen ystäväsi kanssa. Kävelet ulko-ovesta porttikongille, jossa on pinkki muistilappu sanoilla: ”Sieppo pois tästä talosta”. Okei. Onko tää naapuri vai joku random-ohikulkija, joka halusi vaan jättää mulle viestin? Mitä tää teksti konkreettisesti tarkoittaa? Pitääkö mun alkaa pelätä, että tää kyseinen ihminen jatkaa toimintaansa vielä pahemmalla stalkkauksella vai ottaa huumorilla, miten mä yleisesti tällaiset asiat otan? Laitan kuvan Fb:hen, koska joo, ihan hauska juttu. Juttu nostetaan mediaan ja kommentit täyttyvät siitä, kuinka oot kehdannut järjestää niin isot syntymäpäiväjuhlat kotonasi. Itsellesi lappu oli aika pelottava ”kokemus”, jonka seurauksena sälekaihtimet ovat pysyneet tiukasti kiinni, ovi on ollut turvalukossa ja jokaiseen käyntiin oven edessä olet jollain tapaa säpsähtänyt. Yrität miettiä, kuka lapun kirjoittaja on ja miksi hän on noin kirjoittanut, ja onko taustalla jotain isompaa vihaa.

Taas ollaan otsikoissa. Sen lisäksi, että se on muuttanut vasta uuteen taloon, se on ehtinyt jo erota ja suututtaa naapurit.

Kaiken tän lisäksi, hän on mokannut omat raha-asiansa. Toiminimeen liittyviä maksuja on mennyt ulosottoon, ja siitähän tietysti pitää tehdä klikkijuttu, koska miksi ei? Asia on kyllä hoidossa ja hän on läksynsä oppinut, mutta uutinen siitä tehdään joka tapauksessa. Asiassahan ei millään tavalla voitu tietenkään huomioida sitä, että hän on täysin kokemattomana joutunut yrityselämään mukaan, ja yrittää kaikin tavoin pysyä edes jotenkin mukana paperimyrskyjen keskellä. Vuosi vuodelta tulee opittua enemmän ja enemmän, ja joku päivä hän aikoo handlata vielä kaiken. Nyt kävi näin, ja seuraukset maksetaan.

Hänhän ei ole siis ihminen, joka välillä mokailee. Hän on Sara Sieppi. Täysin holtiton ihminen, joka elää pintaliitoelämää, matkustelee muiden rahoilla, yrittää pitää kulissia yllä, vaikka todellisuudessa sisällä kuohuu(=poimittu kommentti anonyymiltä).
Nyt täytyy oikeasti kysyä, missä on se yksityisyys? Mä oon ihminen. Mä muutan, mä mokailen, mä möläyttelen. On ihan hullua, millaiseen pyöritykseen median kanssa voi tahtomattaan välillä joutua.

Joo, mä olin itse se, joka haki Miss Suomi -kisaan, ja täytyy myöntää, ettei silloin käynyt hakemusta täyttäessä mielessä, että tämän jälkeen, mitä ikinä mä elämässä teenkään, on julkista.

Valehtelisin, jos väittäisin, että viime viikot eivät ole olleet rankkoja. Ei saisi välittää, mutta totta helvetissä mä välitän. Niiden otsikoiden takana on silti ihminen, ketä te siellä kommenteissanne haukutte.
En pidä kulissia somessani yllä, mutta emmä siellä halua jakaa paskojakaan fiiliksiä. Jaan niitä iloisia ja hienoja hetkiä, eikä se ole valehtelua.

Jos postaisin kuvan nyt Instagramiin, se olisi sellainen, missä mä itken. Sen takia someni on tänään tyhjä, lukuunottamatta tätä blogitekstiä.

Mieleni on myös tyhjä.
/Sara

Kotiuduttiin Balin matkalta jo tammikuun puolessa välissä, mutta koneeni sanoi reissun aikana itsensä irti ja olenkin saanut ravata huoltopisteellä kerran jos toisenkin. No, tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että hän on todella palannut takaisin tähän elämään ja oon valmis raottamaan Instagram-kuvien takaista elämää Balilla.

Kun syksyllä varailin lentoja sinne, en oikein tarkalleen tiennyt, millaiseen paikkaan ollaan menossa. Se oli joku muu kuin Thaimaa ja tarpeeksi kaukana. Totesin hieman varautuneena poikaystävälleni, että siellä on sitten sadekausi meneillään ja hän vastasi tyylilleen uskollisesti, että siistii, voidaan kuunnella vaa sateen ropinaa huoneessa ja kattoo Netflixii. Sen jälkeen lopetin itsekin stressaamisen ja päätin lähteä samalla asenteella reissuun.

Ensimmäiset kymmenen yötä olin varannut meille majoituksen Seminyakista. ”Joo, se ei oo aitoo Balia, eikä siellä kannata olla montaa päivää”, oli useimpien keskustelupalstojen kommentti. Iso villa omalla poolilla ja ihanalla henkilökunnalla – me kyllä viihdyttiin. Oli tärkeätä muutenkin saada alkureissuun paikka, jossa pystyi kunnolla relaamaan ja hengähtämään, koska reppureissu ei missään vaiheessa ollut meidän tarkoituskaan. Balin hintataso on sen verran kiva, että noiden päivien aikana tehtiin myös läpi yön kestäviä reissuja esim. Ubudiin ja Uluwatuun. Edellisenä iltana tsekattiin paikkoja, mihin voitaisiin lähteä ja otettiin taksi seuraavana päivänä alle ja vietettiin ikimuistoisia päiviä ympäri Balia. Oon muutenkin huono suunnittelemaan ihan täysin koko reissua, vaan tykkään enemmän mennä fiilispohjalta, samoin kun toi mun matkaseuralainen, niin tää oli ihan täydellinen tapa nähdä Balia meidän silmin.

Joulupyhien jälkeen suunnattiin uuden vuoden viettoon Gili Menolle. Kyllä, siihen rauhallisimpaan saareen niistä kolmesta. Koko reissun ajan oli tottunut siihen, että hommat toimii, mutta saarella eläminen onkin sitten aika paljon erilaisempaa, mitä alkuun kuvittelee. Taksien sijaan körryytellään hevosilla, pyörällä tai muuten vaan tallustellaan ympäri saarta tietämättä tarkalleen, missä edes ollaan, sillä kaikkialla näytti samanlaiselta ja koko saari oli yksi iso labyrintti. Eksyminen tuolla saarella oli enemmän kuin tapa eikä niinkään poikkeus (tai ainakin meidän mielestä :D). Rannat ovat mielettömän upeita, mutta jos ei halua ylimääräistä säätöä matkalleen, en suosittele ainakaan Gili Menoa. Lungiudesta kertoo sekin, että paluubotskia Balille odoteltiin valehtelematta 7 tuntia, kun meille koko ajan sanottiin, että kyllä se pian tulee. Kun taivas repesi ja myrsky alkoi, olikin aika hypätä veneeseen, jossa kerkesin sen pahan olon siivittämänä päässä miettiä, että onpas ollut kuitenkin siistii, jos tässä nyt jotain käy. Näin jälkeen päin koko Gili-kokemus vaan naurattaa mua. Ananasjuomat, yölliset seikkailut ja Salmisen salmiakki jättivät silti lähtemättömän vaikutuksen muhun. Kun ei Gileille enää palata, niin noita silti vielä joskus toteutetaan.

Gili Meno

Gililtä suunnattiin takaisin Ubudiin, Bisma Eightiin. Oi sitä ihanuutta, kun pääsi hotellin sänkyyn ilman hyönteisverkkoa ja wifi oli taas toiminnassa, sekä viiniä oli mahdollista saada ovista ja ikkunoista! Sieppo oli onnellinen. Gilit oli kiva kokea, mutta paikka, missä asiat toimii, on kyllä parasta lomalla.

Bisma Eight, Ubud

Ubudista jatkettiin matkaa yhdeksi yöksi Kutalle ennen lentoa Singaporeen, jossa vietettiin loman neljä vikaa päivää. Kuta oli ehkä koko reissun mieleenpainuvin juttu, sillä siellä vietettiin poikaystäväni päivää ja missäs muuallakaan kuin vesipuistossa. Ajatuksenani oli viettää päivä aurinkotuolissa (enhän mä nyt uskalla mihinkään liukumäkeen ja ei siinä oo mitään kivaa) sillä välin, kun toinen juoksee laitteissa, mutta ei se ihan niin mennytkään. Mua oli lopulta melkein vaikeampi saada pois tuolta. Se oli mun elämäni paras päivä, niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Waterbom Bali

Kotiin oli onneksi kiva palata, kun tiesi, että matkaseura pysyy samana kotonakin ja muistot säilyy tiukasti pääkopassa. Reissatkaa ihmiset, jos se vaan suinkin on mahdollista. <3

Ps. Miks mulla oli tuli kylmät väreet tätä postausta tehdessä. #herkkissieppo

xo Sar