-Oon käsittämättömän huono muistamaan ulkomaalaisten biisien, artistien ja näyttelijöiden nimiä. Tuntuu, että mun aivoissa on tässä kohtaa joku lukitus, joka estää mua muistamasta noista mitään. Leffojen nimet aiheuttavat myös päänvaivaa, ja muutamia kertoja olen katsonut saman leffan useampaan kertaan, sillä puolivälissä vasta tajuan, että mähän olen katsonut tämän, kun itse nimi ei kerro mulle mitään. 

-Syntymäpäivät on ehkä parasta, mitä tiedän. Rakastan järjestää niitä ja mun on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka jättävät synttärit kokonaan viettämättä. Mulle on kerran järjestetty yllärisynttärit, enkä vieläkään tajua, miten siinä onnistuttiin, kun suunnittelin itselleni juhlia jo hyvissä ajoin ja ne oltiinkin osattu kääntää yllätykseksi mulle itselleni. 

-En voi sietää sipulia enkä tuoretomaattia. Ja kyllä, näitähän onkin sitten melkein joka toisessa ruoassa.

-Viikkoni ei ole mitään, ellei siihen kuulu ainakin yksi sushiannos. Jos pitäisi valita joku ruoka koko loppuelämäksi, niin sushit ja juustoburgerit kävisivät kovan taiston.

-Omistan todella paljon kenkiä. Ostaessani niitä tiedostan jo valmiiksi, etten välttämättä tule käyttämään näitä koskaan, mutta ne on silti pakko saada. Kun haluan jotain uutta asukokokonaisuuteeni, kävelen vaatekaapilleni ja ilahdutan itseäni kengillä, joiden olemassaoloa en muistanut.

-Oon taskuparkkeerauksen maailmanmestari – ainakin omasta mielestäni. Punavuoressa asuessani mun oli pakko opetella tämä ahdistava ja pelottava asia, jota pohjoisessa ei oikein tarvittu. Nykyään välillä jopa etsin mahdollisimman pienen välin, johon pääsen pirssilläni kurvaamaan.

-Vihaan Simpsoneita. En edes tiedä syytä siihen. Aina, kun ne tulee tv:stä joltain kanavalta mun on vaihdettava kanavaa. En ole antanut edes mahdollisuutta niille katsomalla yhtään jaksoa.

-Olen huono käyttämään kalenteria. Tarkistan aina sähköposteista ja tekstiviesteistä, milloin mun pitää olla missäkin työjutussa tai ylipäätään, mitä sinä päivänä täytyy tehdä.

-Oon fiiliksen mukaan matkaaja. En yleensä ota kohteista mitään tietoa etukäteen tai googleta edes paikkoja, missä kannattaa käydä. Mun mielestä ilman suunnitelmia on paras tapa matkustaa.

-Omistan kymmenittäin nahkahameita ja -takkeja, jokaisessa eri värissä. Tietoisesti löydän itseni vaatekaupoista näiden kimpusta,  vaikka kaappini pursuaa näitä.

Huippua viikonloppua jengi!

xo Sar

Musta on jo pitkään tuntunut siltä, etten oikein tiedä, mitä mä haluan täällä jakaa. Se on surullinen ja hassu tunne, sillä oon aina ollut sellainen tyyppi, että mieluummin höpöttelen ihan kunnolla kaikesta kuin olisin hiljaa. Sitä paitsi rakastan kirjoittamista.

Mulle itselleni sellaiset ihmiset ovat inspiroivimpia blogimaailmassa, jotka avaavat elämänsä täysin. Toki on paljon asioita, mitä on hyvä pitää vaan itsellään, mutta tiedätte varmasti, mitä tarkoitan. Blogi ei saa mielestäni olla pelkästään Photoshopissa hiottuja kuvia, vaan mä itse kaipaan sellaista aitoa kirjoittelua omista fiiliksistä elämään juuri sillä hetkellä – olit sä sitten herännyt darrassa pilkun jälkeiseen pizzaan sotkeentuneena tai shamppislasi kädessä Santorinin hotellin parvekkeelta, koska miksi ei, sulla on selvästi varaa olla siellä. Pääasia, että kirjoitat siitä hetkestä, mitä sulle oikeesti kuuluu.

Kuva: Liisa Valonen

En tiedä, mistä tää mun ”varovaisuus” yhtäkkiä kumpuaa. Ehkä tässä on lyhyen aikavälin sisään saanut lukea juttuja jos toisenlaisia. Toki on haastatteluja, mitä mä myös itse olen antanut, mutta myös paljon sellaista, mitä nostetaan suoraan sosiaalisesta mediasta tai nämä juorulehtien omat tarinat, jotka ovatkin sitten ihan omassa luokassaan. Kun mä sanon blogissani, että mulla on huono olla, se nostetaan viihdeosastolle, jossa kommenttikenttä täyttyy ”Miksi tuokin tunkee itsensä kerta toisensa jälkeen julkisuuteen?” -kysymyksillä. Kun mä sanon, että mulla menee kivasti, löydän Instagramista kommentin, että mä vaan esitän, sillä näytän ihan itkeneeltä. Tai sitten näitä puidaan vaan yhteisesti Jodelissa.

Kyllä, mä luen välillä itsekin Jodelia. En edes muista, kuinka monta kertaa oon kiroillen poistanut sen sovelluksen ja seuraavana päivänä kaikessa hiljaisuudessa painellut takaisin itseni App Storeen ja ladannut sen uudelleen vielä ”viimeisen” kerran. Kertaakaan en tosin ole sieltä vielä poistunut hyvillä mielin, mutta onhan se nyt jollain sairaalla tavalla aivan liian koukuttava sovellus. Toki toivon, että kaikkea kirjoittelua ei otettaisi siellä tosissaan. Pitää muistaa, että välillä jotkut ihmiset voivat tehdä siellä valheellisia viestiketjun avauksia vain sen takia, että niitä ihmeteltäisiin ja niitä kommentoitaisiin mahdollisimman paljon. Usein myös ihmettelen, mistä sellainen valtava viha kumpuaa monia julkisuudenhenkilöitä kohtaan. Kaikesta halutaan aina löytää jotain pahaa, mutta ehkä se ei olisi enää Jodel, jos se olisi paikkana positiivisempi. 😀 Ainakin tuo sovellus tekee toimittajien työstä helpompaa, jos siitä muuta hyötyä ei ole. Nykyajan ihmeellinen maailma.

Joka tapauksessa, mulle kuuluu tällä hetkellä hyvää. Haluaisin päästä tästä erikoisesta tunteesta eroon ja jatkossakin höpötellä niin, miten musta itsestäni tuntuu. Löydätte mut tästä edespäin useammin täältä. Jos teillä on jotain postaustoiveita, niin olisin ehdottoman valmis vastaanottamaan ideoitanne, jos/kun ne ovat sellaisia, mitkä ovat toteutettavissa. Tykkään niistä juustoburgereista vähän liikaa, niin älkää toivoko mitään ruokapostauksia – niille mulla ei oo mitään annettavaa. Ehkä lahjakortteja Hesburgeriin.

Kuullaan pian.

xo Sara

Pari viikkoa sitten mulla tuli tilaisuus tutustua Radisson Blu Seasiden juuri valmistuneeseen Suiteen. Sviitti pitää sisällään kaksi upeaa merelle avautuvaa kattoterassia ja 70 neliön hulppeat sisätilat. Suitesta löytyi erilliset makuu- ja olohuoneet sekä Rooftop Spa -kylpytilat. Tää sviitti nosti todella luksuksen uudelle tasolle.

Olin ollut kuukauden ajan kuvaamassa Sisiliassa uutta Paratiisihotellin kautta, joten matkan jälkeinen irtiotto ystävien kanssa tuli enemmän kuin tarpeeseen. Meillä on muutenkin mimmien kans tapana aina välillä panostaa kunnolla yhteisiin illanistujaisiin, joten tää Suite tuli kuin tilauksesta. Nykyään ne illanvietot ovat niin vähäisiä sillä porukalla, jos vertaa parin vuoden takaiseen meininkiin, jolloin rymyttiin melkein jokainen viikonloppu milloin missäkin(:D). Ja hyvä niin. Illat tuntuu niin paljon spessummilta, kun käy harvoin, ja silloin on ihanaa panostaa niihin.

Huoneeseen on tietysti mahdollista tilata myös tarjoilut keittiö- ja baarimestareiden loihtimina.

Huomasin jossain vaiheessa kelloa katsoessani, että olin viettänyt koko illan rooftopin poreammeessa skumppalasi kädessä. Voispa semmosen painaa tohon sisäpihallekin. En tiedä naapureista, mutta ainakin Sieppi ois tyytyväinen. ;D

Mulla on myöskin kolme lempiasiaa mun elämässä. Ne on synttärit, juustoburgeri ja hotellin aamiaiset. (Ja tietysti mun mies, mutta sehän kuuluu automaattisesti jokaiseen pakettiin mukaan, sillä nää hetket on ehdottomasti jaettava hänen kanssaan. Myöskin se juustoburgeri Hesburgerin autokaistalla – parasta.) Eli kaiken kaikkiaan, mä olin elementissäni myös seuraavana aamuna!

Toteutettu yhteistyössä https://www.radissonblu.com/fi/seasidehotelli-helsinki

Tuntui siltä, kun olisi käynyt viikonloppumatkan jossain ulkomailla. Jotkut voi pitää tyhmänä ajatuksena mennä hotelliin omassa kotikaupungissa, mutta mun mielestä se on paras ajatus ikinä. Ilman lenttokenttäsäätöä voi tuntea olevansa jossain muualla kuin siellä kotipesässä. Se on välillä luksusta, vaikka koti ihana paikka onkin.<3

Ihanaa viikonloppua jengi! Toivottavasti teillä on mukavia suunnitelmia, sillä vähiin käy ennen kuin loppuu nää kesä(sade)viikonloput. Mulla ois huomenna suunnitelmissa Weekend Festival ja sunnuntaina ehkä se kuuluisa juustoburgeri.

xo Sar