Tämä blogi on ollut mulla jo hetken, joten ehkä olette päässeet vähän enemmän tutustumaan minuun ja tekemään päätelmiä siitä, millainen likka täällä ruudun toisella puolella oikein on.

Olen kirjoittanut fiiliksen mukaan vähän laidasta laitaan. Asiat ovat saattaneet hyppiä burgereista pääkipuihin, ja välillä olettekin saattaneet ihmetellä, mihin sivustolle olette oikein eksyneet. Ehkä teidän päähän on joskus tullut jotain kysymyksiäkin, mutta se ei ole välttämättä liittynyt postaukseeni ja kommentti on sen takia jäänyt laittamatta.

Sinä siellä! Leikitään, että tunnetaan toisemme hyvinkin, joten mikään kysymys ei tunnu silloin hassulta. Meikäläinen asettuu hyvään asentoon Pepemakeni kanssa ja te saatte laittaa näppikset laulamaan. Toivottavasti tämä ei sentään ihan Kurosen grillinuotiolta tunnu, mutta kaikkeen olen varautunut.

Antakaa palaa.

Mä palailen maanantaina.❤

xo Sar

Uhosin alkuviikosta Instagramissa kukkaseppele päässä, että tänä juhannuksena keskityn suosiolla tuulipukuihin ja makkaroihin, enkä haaveile kesämekoista ja mehujäätelöistä. Säätiedotus nimittäin näytti sen verran mielenkiintoiselta, että ne haaveet olisi saanut varmasti haudata tyystin mökin pihalle kurvatessa.

Olen aina kuvitellut olevani mökki-ihminen, mutta ne mökki-ihmisetkin voidaan kategoroida moneen eri ryhmään, joten en olekaan ihan täysin varma löytyykö musta sellaista oikeaa mökkisielua. Ulkohuussi, järvisuihku sekä sähköttömyys tuntuu ajatuksena todella kiehtovalta ja rauhoittavalta, mutta samaan aikaan aiheuttaa ehkä lievää pakokauhua. Myönnän olevani sen verran kermaperse, että mitä helpommin kaikki on saatavilla, sitä paremmin mä viihdyn.

Kaikesta suunnittelusta huolimatta mun mökkijuhannus jäi tänäkin vuonna kokematta, mutta tässä tapauksessa syytän tästä kaikesta meteorologia enkä ulkohuussia(sillä olisin mä oikeasti pystynyt). Tällä hetkellä olen pidennetyllä viikonloppumatkalla Barcelonassa. Juhannusfiilistä täältä en ole ihan saanut, mutta tiistainen kukkaseppele-workshoppi antoi mulle ripauksen juhannuksen tunnetta. Seppele jäi hyvillä mielin jääkaappiin ja mä painelin erittäin iloisena kohti tapaksia ja aurinkotuolia.

Kaikki Barcelona-vinkit ovat siis enemmän kuin tervetulleita. Nähtävyydet on aikoinaan nähty, mutta ruoka kiinnostaa tietysti aina.

Ihanaa juhannusta teille lukijat! Nauttikaa Suomesta ja makkarasta.

xo Sar

Sain tänään toimittajalta tekstiviestin, joka kuului suunnilleen näin:

”Moikka! Meillä oli vuosi sitten ollut juttua perintävelastasi ja jos käsitin oikein, olet saanut niitä tosi hyvin maksettua pois. Olisin vain tsekannut, että pitääkö paikkansa/käsitinkö oikein ja onko arviota siitä, milloin saat loputkin maksettua.”

Toimittaja tekee tässä työtään, eikä ole ensimmäinen, joka lähestyy minua aiheella. Kollektiivinen stressi taloudestani on vaikuttanut jo pitkään sen verran merkittävältä, että ajattelin poikkeuksellisesti avata tilannetta huolestuneille.

Olen itseoppinut yrittäjä, joka perusti firmansa teini-ikäisenä. Alv-asioihin perehtyminen ei kiinnostellut silloin yhtä paljon kuin LV-laukut. Olen tehnyt paljon töitä viime vuosina, ja vuonna 2015 ja 2016 toiminimeni tulot kasvoivat merkittävästi.

Viime kesänä sain näitä vuosia koskevan laskun maksamattomista arvonlisäveroista. Asia ei tullut yllätyksenä, sillä tiesin, etten ollut hoitanut asioita kunnolla. Sille ei ole mitään hyvää syytä – mokasin ja olin kiireessäni piittaamaton. Tiesin, että näistä tulee mätkyt, ja hoidetaan ne tottakai pois.

Summa tuntui kuitenkin intuitiivisesti liian isolta. Tässä vaiheessa minulla oli jo kirjanpitäjä, jonka kanssa päätimme selvittää kunnolla, mistä lasku koostuu ja onko se varmasti oikein. Tämän selvityksen aikana lasku meni ulosottoon ja sitä kautta julkiseen rekisteriin. Otsikot seurasivat.

Sain jonkinlaista mainehaittaa ja menetin merkittävän työsopimuksen rahoitusalan yrityksen kanssa. Tätä enemmän ärsytti maailma, jota lehtijutuilla luotiin. En ollut veloissa, eikä minulla ollut minkäänlaisia vaikeuksia elantoni kanssa. Silti olin yhtäkkiä osa narratiivia, jossa nuoret, hupsut kauneusalan naisyrittäjät elävät luottokorttivelalla luksuselämää. Kohta varmaan hyvätuloinen poikaystävä tulee sadun prinssin lailla kuittamaan velat.

Todellisuudessa selvitystyö kantoi hedelmää. Alv-lasku pieneni useilla tuhansilla euroilla. Maksan jäljelle jäänyttä summaa tavalliseen tapaan pois. En maksa sitä ”tosi hyvin” niin kuin toimittaja kannustavasti ilmaisi, vaan normaalisti siinä, missä kuka tahansa muukin yrittäjä, joka on jonain vuonna maksanut liian vähän alveja ja seuraavana vuonna maksaa niitä takaisin.

Minulla ei ollut tarvetta lähettää aiheesta tiedotetta tai taistella lööppituulimyllyjä vastaan. Kun tästä kuitenkin vielä vuoden jälkeen kysellään, selvennän asioita, jotten näyttäisi vääränlaista esimerkkiä tai epäsuorasti somen kautta glorifioisi ”helppoa elämää”.

En ole koskaan ostanut laukkua, johon minulla ei olisi varaa. En ole lähtenyt lomailemaan ilman varmuutta siitä, että minulla on tasaiset tulot ennen ja jälkeen matkan. En ole elänyt miehen, naisen tai muun ihmisen siivellä. En suosittele tällaisia ratkaisuja kenellekään, enkä halua, että minua sosiaalisessa mediassa seuraavat ihmiset kuvittelevat, että sellainen elämä olisi mahdollista, pitkäjänteistä tai tyydyttävää.

Tällä hetkellä minulla on omalla huolimattomuudellani aiheutettu, tuloihini nähden maltillinen alv-velka ja maksan sen täysimittaisena pois. Jossain vaiheessa minulla on varmasti myös asuntovelka, ja silloinkin aion käyttää reilusti alle 100 % kuukausituloistani velan lyhentämiseen. Töitä onneksi riittää tekevälle, siitä kiitos kaikille asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja myös Sinulle, tämän blogin lukija. Siispä minua lähestyneelle toimittajalle ja muille maksukyvystäni murehtineille haluan lainata Henri Pulkkista: kaikki on hyvin.

xo Sar