Olen viime aikoina saanut normaalia enemmän kyselyitä siitä, mitä minä oikein teen työkseni. Aitoa ihmetystä on myös herättänyt se, miten voin tienata jokaisella Instagram-kuvallani.
Ei, en tienaa jokaisella selfiellä, sisustuskuvalla, matkakuvalla tai edes sillä ruokakuvalla. Yhteistyöpostaukset ovat selkeästi merkittyjä ja niiden takaa usein löytyykin monia tunteja työntekoa. Palavereita yritysten kanssa, kuvaamista, editointia, suunnittelua, kirjoittamista, tuotekokeiluja sekä postauksen jälkeen vielä raportointia ja laskutusta.
Työnkuvaani siis tällä hetkellä kuuluu mm. tämän blogin kirjoittaminen, josta saan kuukausipalkkaa lukijamääräni mukaan. Tämän lisäksi teen blogissani yhteistöitä, joista saan erillisen palkkion blogini kuukausipalkan päälle. Tämän lisäksi teen yhteistöitä myös Instagramissani, jolloin yhteystyöhinta määräytyy sen mukaan, montako postausta se sisältää, kuuluuko siihen esimerkiksi Instagram-stooreja ja onko se mahdollisesti pidempi yhteistyö, joka saattaa sulkea silloin myös muita kilpailevia yrityksiä pois. Instagram on siis työtäni, joten haluan näyttää siellä edustavalta ja hyvältä. Eihän esimerkiksi palavereihinkaan perinteisesti mennä niissä kotiverkkareissa ja tukka pystyssä. Tämän lisäksi teen pr-keikkoja erilaisissa tapahtumissa ja messuilla, kuvauksia ja myös tv-töitä jonkin verran. Meikkikeikkoja teen satunnaisesti ja microblading-koulutuksen käyneenä haaveilen myös siitä, että pääsisin mahdollisesti pian toteuttamaan myös sitä.
Eli kiitos kysymästä, kyllä minä olen se henkilö, joka kustantaa omat ulkomaanmatkansa ja muutenkin oman elämänsä – tietysti. En ole koskaan elänyt kenenkään siivellä, enkä ole koskaan antanut kenenkään maksaa ulkomaanmatkojani (ellei se ole ollut töiden parissa tehtävä kuvausmatka). Minulle on aina ollut tärkeää tienata itse omat rahani.
Aikoinaan olen tehnyt tarjoilijan hommia kuuden euron tuntipalkalla, siivonnut kouluja ja tehnyt puutarhatöitä. Olen myös parikin kertaa ollut kesällä leipomossa töissä, jossa käteen sain kahden viikon kovan työnteon jälkeen kaksisataa euroa. Sittemmin löysin kassatyön, jossa viikonloppu- ja iltalisät hymyilyttivät niin paljon, että viihdyin siinä työssä useamman vuoden. En ole koskaan vierastanut työntekoa, vaan ollut enemmänkin iloinen siitä, että olen saanut työpaikan ja mahdollisuuden tehdä töitä. Kaikille niitä ei edes ole tarjolla.
Toden totta, ei minulla käynyt pienessä mielessänikään silloin lukioikäisenä siellä opon penkillä istuskellessani, kun puntaroin vaihtoehtoja siitä, mitä haluaisin isompana tehdä, että tällainen työ voisi joskus olla mahdollista. Voin myöntää, ettei matka ole ollut helppo, eikä se ole tullut ”tuosta noin vaan”. Tämän työn eteen on tehty paljon töitä, jotta tämä voisi ylipäätään edes olla mahdollista. Antaahan tämä omanlaista vapautta, mutta ihan oikeaa työtä tämä on, vaikka en kahdeksasta neljään siellä toimistolla istukaan. Olen yrittäjä siinä missä kuka tahansa muukin yrittäjä.
Tämä on uudenlaista työtä ja siksi tätä on ihmisten ehkä välillä vaikea ymmärtääkin. Jos kasvatan joskus itse lapsia, niin ehkä hekin tekevät joskus sellaista työtä, mitä tänä päivänä ei edes vielä tiedetä.
Maailma muuttuu ja ammatit muuttuvat sen mukana, joten päivitetään mekin niitä vanhanaikaisia käsityksiä.❤️
xo Sar
