*Kaupallinen yhteistyö. OP Nano

Kotivakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy

Tätä postausta kirjoittaessani pyörin maisemissa, josta aikoinaan muutin sinne suureen Helsinkiin. Tämä kaupunki tuo aina muistoja mieleen nuoruudesta.

Jos saisin kelata aikaa hiukan taaksepäin ja sanoa sille ”Minä haluan nyt itsenäistyä” -Saralle jotain terveisiä, se olisi varmasti, että pysy nyt hyvä nainen siellä kotona, jos sellainen mahdollisuus vielä on.

Näin aikuisiällä tuntuu hassulta, että sieltä kotipesästä vanhempien luota on ihan järkyttävä kiire sinne omaan koppiin. Sitä jotenkin kai unohtaa kaikki ne velvollisuudet ja laskut. Vanhempien luona asuessa koti oli koko ajan siisti, lämpimiä ruokia ilmestyi pöytään jopa kaksi kertaa päivässä, pyykit peseytyi kuin itsestään sekä kaiken maailman muita askareita ehdittiin hoitamaan sen kahdeksan tunnin työpäivänkin jälkeen. Millaisia supervoimia noilla äideillä ja iseillä oikein on? Tätä asiaa en ole vieläkään osannut ratkaista.

Teini-Saran päässä viirasi ja pahasti, kun hän halusi jostain syystä muuttaa viiden tähden hotellista siskonsa kanssa ensimmäiseen omaan asuntoonsa jo ennen ylioppilasjuhlia. Sitä kai vaan ajatteli, että ei ne aikuisten asiat vielä meitä kosketa. Riittää, kun siirtää nuo vaatteet ja meikit.

Äkkiä todellisuus tuli vastaan ja ymmärrettiin, että sen vuokran ja nugettien lisäksi kuluihin pitäisi laskea sekä vesi, sähkö että vakuutus(MIKÄ?!). Vakuutus oli aina tuntunut jotenkin tosi vastenmieliseltä ja ärsyttävältä. Mun pitää siis maksaa siitä, jos jostain syystä kaatuisin tai jättäisin hellan päälle. Really? Teini-Sara ei tiennyt elämästä kyllä mitään.

Vakuutus on pelastanut minut aikuisiällä monesta tilanteesta ja nyt viimeistään ymmärrän, kuinka tärkeä se onkaan. Kuukausi sitten muutin uuteen asuntoon ja niiden sisustusjuttujen lomassa ensimmäisenä hankintalistalla oli kotivakuutus (jopa ennen sitä Peikonlehteä!). Tuntuu ihanalta huomata, että kyllä tässä selvästi ollaan jo aikuisia, kun näin järkevästi ja fiksusti osaa ajatella. Paljon matkustavana ihmisenä kotivakuutus tuntuu myös turvalliselta. Saa olla jollain tapaa huoletta poissa kotoa, kun tietää, että asiat siellä ovat koko ajan turvattu.

Nykyään on onneksi olemassa uudenlainen OP Nano, joka tarjoaa stressittömän, helpon, edullisen ja nopean vakuutuspalvelun. Kaikki asiointi tapahtuu netissä tai sillä sun luurilla, joten painajaiset niistä konttorijonoista saa unohtaa täysin. Vakuutuksessa ei ole mukana mitään turhaa ja maksu hoituu kuukausittain suoraan maksukortilta (kuinka kätevää!).

Pääsen jakamaan teille lukijoilleni uniikin linkin http://vlt.me/.2t395 , jonka kautta saatte 1kk maksuttoman kotivakuutuksen OP Nanolta. Omat kustannukseni vajaan 50neliön asunnossa olisivat noin 10euroa, joten arvaatteko, kuka vaihtoi myös kotivakuutuksen äsken! Tällaisena hiukan ”huonomuistisena” laskujen maksajana suoraan kortilta menevä maksu on enemmän kuin meikäläisen mieleen.

Kun asiat kotona ovat kunnossa, voi olla levollisin mielin siellä sohvan nurkassa Nutella-purkki kainalossa tai auton ratissa vaihtamassa maisemaa. Pitäkää huoli kodistanne.❤️

xo Sar

Sosiaalinen media tarjoaa nykypäivänä nettikiusaamiselle täydellisen alustan. Onko helpompaa tapaa purkaa sitä omaa pahaa oloa ja kateutta siellä sohvan nurkassa kuin käydä kommentoimassa toisen kuvaan, että sun sisustus näyttää ihan paskalta tai että sulla on ihan hassut mittasuhteet naamassa (kyllä, nämä olivat kommentteja, joita itse vasta sain).

Nettikiusaamisesta puhutaan paljon etenkin nuorten keskuudessa. Aikuiset ihmiset kauhistelevat, kun nuoremmat ihmiset saavat huonon roolimallin somesta, jossa mm. kuvia käsitellään niin rajusti, että henkilöä ei ole edes tunnistaa kuvasta. Ajatellaan, että nuorempien ihmisten itsetunto kärsii ikävistä ulkonäkökommenteista, joita kuviin voi mahdollisesti välillä tulla. Eletään sellaisessa illuusiossa, että tämä kaikki tapahtuu vain ja ainoastaan siinä nuorten maailmassa.

Olen huomannut viimeaikoina, että suurin osa inhottavista kommenteista tulee teiltä aikuishenkilöiltä. Tuli se sitten Instagramiin, Facebookin tai blogiin, niin ilmiö on aina sama.

Kun saan negatiivisen kommentin esimerkiksi Instagramissa, klikkaan kyseisen henkilön profiilin auki ja aivan liian usein tämä kyseinen henkilö paljastuu perheelliseksi. Tällaisen esimerkin hän haluaa siis näyttää omille lapsilleen, että somessa saa sanoa mitä vaan? Sitä saa sitten ihmetellä, kun Wilmassa lähetellään viestejä puolin ja toisin, kun kiusaaminen luokassa jatkuu edelleen.

Nettikiusaaminen ei ole siis enää pelkästään nuorten ongelma, vaan siitä on tullut mielestäni vielä isompi ongelma aikuisten keskuudessa, jota he eivät itse edes huomaa.

Bloggaajana olen myös tottunut kaikenlaisiin kommentteihin omia blogitekstejäni ja -kuviani kohtaan. Kerta toisensa jälkeen ne jaksaa silti hämmästyttää. Tuoreimmissa muistelmissani on kommentti koskien sisustuspostaustani, jossa 20-vuotta alalla ollut henkilö halusi ihan välttämättä sanoa, että olen tunkenut pieneen tilaan aivan liian paljon tavaraa, en osaa karsia, huoneeni on täysikatastrofi, joten tavaroita vähemmäksi tai neliöitä reilusti lisää. Anteeksi? Näit siis todella niin paljon vaivaa, että sinun oli ihan pakko tulla kommentoimaan omaa kotipostaustani omilla ideoillasi, vaikka koti ei edes ole sinun. Maksan nyt jo reilun tonnin vuokraa, joten tulit siis myös sanomaan, että tarvin neliöitä lisää ja kalliimman kodin? Kuka tämän kaiken minulle sitten kustantaa?

Hän myös teki selväksi, kun esittelen julkisesti kotiani, minun pitää varautua julkiseen arvosteluun. Olen myös hänen mielestään lapsellinen ja omaan huonon itsetunnon, kun en kestä kritiikkiä. Tämä kaikki siis tuli sisustusalalla 20-vuotta olleelta henkilöltä, joten olettaisin hänen siis olevan jo aikuinen. Leikitään sellaista ajatusleikkiä, jossa hänen lapsensa esimerkiksi kirjoittaisi blogia tai jakaisi kuvia Instagramiin, niin olisi siis ihan ok mennä täystyrmäämään hänen ensimmäinen oma kotinsa siellä, koska hän sitä somessa julkisesti esittelee?

Ei, ei näin.

Aikuiset, olisin enemmän huolissani teidän omasta käytöksestänne täällä somessa kuin nuorison. Tsempatkaa.❤️

xo Sar

Hei te ihanat,

Mulla on ollut lähiaikoina jotenkin tosi iso kynnys raapustaa tänne mitään sen henkilökohtaisempaa. Kuten suurin osa teistä lukijoistani tietää, elämäni on muuttunut lähiaikoina ihan valtavasti ja ehkä senkin takia pelottaa kertoa täällä mitään. Kaikki on niin uutta ja erilaista yhtäkkiä. Olen ollut täällä aina tosi avoin ja haluaisin olla jatkossakin, mutta joku minussa tällä hetkellä jarruttaa kaikkea sitä, mitä haluaisin teille antaa.

Kun tein postauksen koskien uutta elämäntilannettani, sain todella paljon viestejä samassa elämäntilanteessa olevilta ihmisiltä. Tulisiko minun kirjoittaa siis enemmän oikeista fiiliksistäni tällaisen uuden muutoksen jälkeen? Eropäiväkirja itsessään kuulostaa aika kauhealta ajatukselta, mutta sellaiseltahan se tulisi kaikkien silmiin näyttämään. Siellä se Sieppi taas avautuu kaikesta – oi luoja sentään, olis jo hiljaa.

Pointtini oli kai tässä tekstissä kertoa siitä, että rakastan blogin kirjoittamista, mutta välillä tuntuu siltä, että pitäisi olla vaan yksin omien ajatusten kanssa. Vihaan sellaisia liirumlaarum-blogeja, joissa ei anneta itsestään mitään. En halua kirjoittaa uudesta neuleesta, jonka löysin viime viikolla tai siitä hemmetin kääretortusta, jonka leivoin toissapäivänä. Mutta jos en pysty kirjoittamaan itsestäni, pitää kai ottaa neule- ja kääretorttukortit esiin.

Eli siis, pahoittelut, kun täällä ollaan vähän jumissa. Tällainen muutos vie näköjään aikaa. Yritän murtaa vähitellen tuota parin metrin suojamuuria, joka ilmestyi tuohon muutama kuukausi sitten ja tulla esiin taas Sarana. Niin ne väittää, että aika parantaa haavat.

”Silmäsi eivät hymyile, eli et ole aidosti iloinen.”

– Pahoittelen. En haluaisi kuvissa itkeä.

Nauttikaa syksystä. Sitä ei ole tehty hukattavaksi.

xo Sar