Sosiaalinen media tarjoaa nykypäivänä nettikiusaamiselle täydellisen alustan. Onko helpompaa tapaa purkaa sitä omaa pahaa oloa ja kateutta siellä sohvan nurkassa kuin käydä kommentoimassa toisen kuvaan, että sun sisustus näyttää ihan paskalta tai että sulla on ihan hassut mittasuhteet naamassa (kyllä, nämä olivat kommentteja, joita itse vasta sain).

Nettikiusaamisesta puhutaan paljon etenkin nuorten keskuudessa. Aikuiset ihmiset kauhistelevat, kun nuoremmat ihmiset saavat huonon roolimallin somesta, jossa mm. kuvia käsitellään niin rajusti, että henkilöä ei ole edes tunnistaa kuvasta. Ajatellaan, että nuorempien ihmisten itsetunto kärsii ikävistä ulkonäkökommenteista, joita kuviin voi mahdollisesti välillä tulla. Eletään sellaisessa illuusiossa, että tämä kaikki tapahtuu vain ja ainoastaan siinä nuorten maailmassa.

Olen huomannut viimeaikoina, että suurin osa inhottavista kommenteista tulee teiltä aikuishenkilöiltä. Tuli se sitten Instagramiin, Facebookin tai blogiin, niin ilmiö on aina sama.

Kun saan negatiivisen kommentin esimerkiksi Instagramissa, klikkaan kyseisen henkilön profiilin auki ja aivan liian usein tämä kyseinen henkilö paljastuu perheelliseksi. Tällaisen esimerkin hän haluaa siis näyttää omille lapsilleen, että somessa saa sanoa mitä vaan? Sitä saa sitten ihmetellä, kun Wilmassa lähetellään viestejä puolin ja toisin, kun kiusaaminen luokassa jatkuu edelleen.

Nettikiusaaminen ei ole siis enää pelkästään nuorten ongelma, vaan siitä on tullut mielestäni vielä isompi ongelma aikuisten keskuudessa, jota he eivät itse edes huomaa.

Bloggaajana olen myös tottunut kaikenlaisiin kommentteihin omia blogitekstejäni ja -kuviani kohtaan. Kerta toisensa jälkeen ne jaksaa silti hämmästyttää. Tuoreimmissa muistelmissani on kommentti koskien sisustuspostaustani, jossa 20-vuotta alalla ollut henkilö halusi ihan välttämättä sanoa, että olen tunkenut pieneen tilaan aivan liian paljon tavaraa, en osaa karsia, huoneeni on täysikatastrofi, joten tavaroita vähemmäksi tai neliöitä reilusti lisää. Anteeksi? Näit siis todella niin paljon vaivaa, että sinun oli ihan pakko tulla kommentoimaan omaa kotipostaustani omilla ideoillasi, vaikka koti ei edes ole sinun. Maksan nyt jo reilun tonnin vuokraa, joten tulit siis myös sanomaan, että tarvin neliöitä lisää ja kalliimman kodin? Kuka tämän kaiken minulle sitten kustantaa?

Hän myös teki selväksi, kun esittelen julkisesti kotiani, minun pitää varautua julkiseen arvosteluun. Olen myös hänen mielestään lapsellinen ja omaan huonon itsetunnon, kun en kestä kritiikkiä. Tämä kaikki siis tuli sisustusalalla 20-vuotta olleelta henkilöltä, joten olettaisin hänen siis olevan jo aikuinen. Leikitään sellaista ajatusleikkiä, jossa hänen lapsensa esimerkiksi kirjoittaisi blogia tai jakaisi kuvia Instagramiin, niin olisi siis ihan ok mennä täystyrmäämään hänen ensimmäinen oma kotinsa siellä, koska hän sitä somessa julkisesti esittelee?

Ei, ei näin.

Aikuiset, olisin enemmän huolissani teidän omasta käytöksestänne täällä somessa kuin nuorison. Tsempatkaa.❤️

xo Sar

Hei te ihanat,

Mulla on ollut lähiaikoina jotenkin tosi iso kynnys raapustaa tänne mitään sen henkilökohtaisempaa. Kuten suurin osa teistä lukijoistani tietää, elämäni on muuttunut lähiaikoina ihan valtavasti ja ehkä senkin takia pelottaa kertoa täällä mitään. Kaikki on niin uutta ja erilaista yhtäkkiä. Olen ollut täällä aina tosi avoin ja haluaisin olla jatkossakin, mutta joku minussa tällä hetkellä jarruttaa kaikkea sitä, mitä haluaisin teille antaa.

Kun tein postauksen koskien uutta elämäntilannettani, sain todella paljon viestejä samassa elämäntilanteessa olevilta ihmisiltä. Tulisiko minun kirjoittaa siis enemmän oikeista fiiliksistäni tällaisen uuden muutoksen jälkeen? Eropäiväkirja itsessään kuulostaa aika kauhealta ajatukselta, mutta sellaiseltahan se tulisi kaikkien silmiin näyttämään. Siellä se Sieppi taas avautuu kaikesta – oi luoja sentään, olis jo hiljaa.

Pointtini oli kai tässä tekstissä kertoa siitä, että rakastan blogin kirjoittamista, mutta välillä tuntuu siltä, että pitäisi olla vaan yksin omien ajatusten kanssa. Vihaan sellaisia liirumlaarum-blogeja, joissa ei anneta itsestään mitään. En halua kirjoittaa uudesta neuleesta, jonka löysin viime viikolla tai siitä hemmetin kääretortusta, jonka leivoin toissapäivänä. Mutta jos en pysty kirjoittamaan itsestäni, pitää kai ottaa neule- ja kääretorttukortit esiin.

Eli siis, pahoittelut, kun täällä ollaan vähän jumissa. Tällainen muutos vie näköjään aikaa. Yritän murtaa vähitellen tuota parin metrin suojamuuria, joka ilmestyi tuohon muutama kuukausi sitten ja tulla esiin taas Sarana. Niin ne väittää, että aika parantaa haavat.

”Silmäsi eivät hymyile, eli et ole aidosti iloinen.”

– Pahoittelen. En haluaisi kuvissa itkeä.

Nauttikaa syksystä. Sitä ei ole tehty hukattavaksi.

xo Sar

Muutamia viikkoja takaperin vietin hotelliviikonlopun Helsingissä. Kyllä, samassa kaupungissa, jossa itselläni on myös koti. Sain Instagramin puolella itseasiassa aika useitakin ihmetteleviä kommentteja, että miksi ihmeessä olen hotellissa, jos mahdollisuus olisi olla myös kotona yötä. Eikö olisi ollut järkevämpää matkustaa vaikka Tampereelle? Ei! Omassa kaupungissa hotelliyöpyminen on ehkä paras rentoutuskeino, mitä mä tiedän.

Sain kyseisen huoneen käyttööni tämän yhteistyön tiimoilta, mutta ennen tätä olen myös viettänyt useita öitä Stadin hotelleissa ja aina tullut siihen tulokseen, että jokainen tarvitsisi sellaisen irtioton kerran vuodessa. Toki ymmärrän, ettei se kaikille ole tietenkään mahdollista. Jos teillä silti sellainen mahdollisuus on, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Aina ei tarvitse lähteä omasta kotikaupungista pois, jotta pääsisi siihen kuuluisaan ”lomafiilikseen”.

Radisson Seaside on ollut pitkään yksi mun lemppari hotelleista täällä Helsingissä. Nyt pääsin kokeilemaan tämän urbaanin hotellin vastapainoksi ylellistä ja hienostunutta meininkiä Blu Plazassa, Mikonkadulla. Hotellihuone itsessään oli tosi tyylikäs ja valoisa. Kaupungin sykkeen pystyi aistimaan hotellin ikkunoista ja ravintoloihin tai kauppoihin olisi päässyt ihan muutamissa minuuteissa. Mun viikonloppu silti kului täysin kokonaan huoneen sisällä omien ajatuksien kanssa (ja ehkä vähän noiden herkkujen ja skumpan) – täydellisen rentouttavaa.

Room serviceä huoneessa, kasvonaamioita, omia lempisarjoja, lehtiä, kirjoja, TV:n katselua kylpyammeessa, oleskelua aamutakissa, kiireettömyyttä, omien fiiliksien läpikäyntiä ja ennen kaikkea irtiottoa siitä kodista ja omista ympyröistä. Sellainen oli mun viikonloppu. Kotiin palatessa musta tuntui siltä, että se reissu olisi kestänyt enemmän kuin 24 tuntia. Tuntui myös siltä, että olisin ollut jossain kauempana kuin kahden kilometrin päästä kotoa.

  

Jos teillä on suunnitelmissa matka Helsinkiin, niin tsekatkaa ihmeessä tämä hotelli https://www.radissonblu.com/fi/plazahotelli-helsinki/yhteystiedot Se kätkee sisälleen paljon sellaista, mikä yllättää teidät.❤️

xo Sar