Viikonloppuna paistoi sen verran aurinko, että se antoi pienen lupauksen siitä, että kyllä se kesä varmaan vielä näin loputtoman pitkän talvenkin jälkeen on silti vielä olemassa. Viime kesä meni mulla aika pitkälti tv-ohjelman kuvauksissa ulkomailla, joten tänä kesänä otankin ne kaikki hölmöt kesäaktiviteetit haltuun ihan kunnolla sen viime vuodenkin edestä. Tai ainakin Rosén kohdalla voi käydä niin. Tiiä sitten noista pyöräilyhommista.

  • Kesän aloittaa yleensä mun synttärit. Eli kyllä – järjestä tänäkin vuonna isot synttäribileet, koska synttärit best ja juhliahan ei ole koskaan liikaa.
  • Älä ajattele hommaavasi sitä Jopoa kesän aikana, vaan kävele sinne kauppaan ja osta se. Ei sitä kukaan ajatusten voimalla tuo kotipihaamme.
  • Fiesta alle ja kohti Hankoa. Ota selvää, onko se yhtä ihana paikka, mitä kaikki puhuu. Huhujen mukaan siellä pitäisi olla kesällä kesä.
  • Mattolaiturit ja Hernarit on koluttu jo niin moneen kertaan, joten seuraavaksi koe Kallion baarikierros. Välillä tuntuu, että humallun pelkästään kävelemällä niiden terassien ohi metroasemalle, joten tästä tulee vaikea rasti.
  • Rökitä poikaystävä jalkapallopelissä. Sitä ei ole vielä tapahtunut, mutta musta tuntuu vahvasti siltä, että tää kesä on mun.
  • Leikkiä viherpeukaloa ja asettaa överikesäkukat ikkunalaudoille ja toivoa, ettei kukaan varasta niitä.
  • Hommata oikeasti hyvä kamera ja opetella kuvaamaan. Elokuun lopussa mun Instagram-feedin pitää olla liekeissä itse otetuista kuvista!
  • Älä osta enää yksiäkään aurinkolaseja. Onko jollain muulla sama ongelma, että niiden kaikkien olemassaoloa ei edes muista, kun niitä on jo aikamoinen torni. Joten, ei enää yhtäkään aurinkolasia tähän asuntoon. Tai no, ehkä yhdet.

  • Roadtrip Suomessa. Mulla on ikävä niitä lapsuusajan kesälomareissuja, kun lähdettiin autolla kohti määränpäätä X sellaisella ihan kunnon paperikartalla(metri kertaa metri), jota äiti etupenkillä tihrusti. Mieleeni jäi myös vahvasti se, että aina satoi. Roadtrip siis uusiksi mielellään sen auringon kanssa, ja Google Mapsin, niin ei tarvitse sitä kartturia syyttää, jos mentiinkin määränpäähän H sen X:n sijasta.
  • Mun haaveissa on joskus viettää kesällä ainakin kuukausi Italiassa, mutta jospa tänä kesänä edes muutama päivä niitä pastoja ja viinejä.
  • Järjestää sunnuntaiylläreitä poikaystävälleni, kun hän tulee keikoilta kotiin(leffailtoja, dinnereitä, hölmöjä peli-iltoja, mitä vaan!).
  • Kutsua systerit Helsinki-viikonlopulle ja hostata heitä yllin kyllin.
  • Lupasin viime vuonna itselleni, että tänä vuonna olisin ajoissa festareiden majoitusten suhteen, mutta en tiennyt, että ne yöpymiset ovat todella jo puolta vuotta ennen buukattuna täysin. Kyllä, oon melkoinen festarikävijä, kuten huomaatte. Ruissi siis mielessä, mutta miten ja missä – se jääköön vielä yllätykseksi eli ei mitään tietoa taas mistään. Flow-festivaalin korkkaus olisi myös ajatuksissa.
  • Osata nauttia niistä sade- ja ukkospäivistäkin. Pelata lautapelejä ja mussuttaa sushia kynttilän valossa.
  • Käy Rovaniemellä. Miksi? No just siksi, kun se on sellainen talvikaupunki ja sinne ei tulisi muuten mentyä.
  • Sellainen ylisöpö Instagram-piknik Suomenlinnassa.
  • Lenkkeillä ja syödä jäätelöä samassa suhteessa.
  • Extempore-illanvietot ystävien seurassa. Hassua sanoa, mutta näin ”vanhempana” tuntuu enää mahdottomalta lähteä mihinkään yhtäkkiä, ja siitä ajatuksesta on päästävä pikimmiten irti.
  • Lopettaa tämä lista ja yksinkertaisesti nauttia, elää ja fiilistellä.

Kesä on parasta aikaa Suomessa, joten ei saisi turhaan suunnitella mitään, sillä fiiliksen mukaan asiat tuntuvat onnistuvan aina paremmin. Kun suunnittelee, sataa vettä, on toppatakki-ilmat tai muuten vaan ”kaikki on tyhmää” -naamari päällä.

Kuvat: Laura Karppanen

Sieltä se kesä tulee! Otetaan hyvä koppi siitä.

xo Sar

 

En tiedä, miksi oon nyt lähiaikoina kiinnittänyt jotenkin enemmän huomiota muiden ihmisten käyttäytymiseen. Ja toki myös omaanikin. Ehkä se on tää kevät ja valo, jotka tuovat sellaista hymyä ja positiivista energiaa ympärillemme – tai ainakin osalle meistä.

Tulee mieleen muutaman viikon takainen tilanne, jossa olimme kaverini kanssa kuvaamassa eräässä sisäpuutarhassa. Olimme siirtäneet kaksi pientä tuolia sellaisen kulkuväylän eteen, jotta saimme niiden takaa olevan tilan käyttöömme kuvia varten. Säikähdimme ihan valtavasti, kun yhtäkkiä kuului kovalla äänellä kipakka naisen ääni: ”Tytöt! Ne tavarat pitää laittaa paikoilleen, eikä tähän saa jättää mitään!”

Hetkinen, siinä oli kaksi pientä ja kevyttä tuolia, jotka olisi ollut myös mahdollista kiertää. Sen sijaan, että olisit hiukan ottanut askelta sivummalle ja ohittanut ne tuolit, päätit rääkyä meille pää punaisena. Meillä ei ollut todellakaan tarkoitus jättää niitä siihen, vaan olisimme todellakin laittaneet kaiken paikoilleen, mutta emme olleet edes ehtineet kuvata loppuun.

Tämä lyhyt viisitoistasekuntinen tilanne pilasi mun päiväni täysin. Jos tämä nainen ei olisi raivonnut meille huonoa aamuaan, olisi siitä päivästä tullut itsellenikin ihan täysin erilainen.

Jos tästä pitää jotain positiivista näin jälkeen päin löytää, niin tämä nainen laittoi miettimään myös omaa käyttäytymistäni. En halua ikinä olla noin töykeä, kylmä ja itsekeskeinen kiukuttelija, joka saa omalla energialla ympärillä olevat ihmiset voimaan pahoin.

Tästä päästäänkin toissapäiväiseen tapahtumaan, kun veimme ullakolle pitkästä aikaa lisää tavaraa. Joku oli päättänyt ruuvata auki lukkomme kiinnitysjutut(samalla rikkoen sen kokonaan) ja ottanut tuntumaa meidän tavaroihimme ihan omankädenoikeudella. Nyt meidän matto sitten koristaa kauniisti jonkun toisen asuntoa. Muista tavaroista en ole vielä varma, mutta eiköhän se siinä samalla jotain muutakin ahminut mukaansa. Mitä tällaisten ihmisten päässä pyörii? Tuli niin paha mieli ja raivo tätä ihmiskuntaa kohtaan, kun emme voi sen vertaa arvostaa toistemme tavaroita.

Viime kertaisesta oppineena minä sentään vedin henkeä ennen kuin soitin isännöitsijälle, sillä en halunnut pilata hänen päiväänsä omalla kiukullani. Olisin saattanut siinä suutuspäissäni syyllistää häntä vaikka siitä, miksi kiinnityskohta oli edes sellainen, että se oli mahdollista ruuvata pois. Onneksi poikaystäväni sattuu olemaan rauhallisin ja ”kyllä kaikki selviää” -henkinen kaveri, joten puhelinsoitto meni hänen seurassaan leppoisasti. Syyllistäminen ja kiukuttelu eivät vie asioita muutenkaan yhtään eteenpäin – pahentavat entisestään. Joten hengitellään toverit ihan rauhassa ja sitten vasta toimitaan.

Voidaanko nyt aloittaa tämä kevät ja olla ihania toisillemme? Sellaisia iloisia ja kivoja tyyppejä, sillä koko aikaa ei sada vettä tai räntää, ja muutaman selfienkin ehtii ottaa päivän aikana, kun verhot voi vihdoin avata näiden kuuden kuukauden jälkeen. Ja sitä paitsi, ulkona paistaa aurinko!!!

Kuvat: Janina Pitkänen

Ja sinä ullakkovaras. Jos/kun aiot myydä sen maton, nii myy nyt ees hyvällä hinnalla – ei nimittäin ollu mikää edullinen!

Pirteetä viikonloppua jengi!

xo Sar

Sain eräältä lukijaltani viestin, että voisinko kirjoittaa siitä, mitä mä teen ite silloin, kun tulee se kuuluisa läskirumatyhmä-päivä. Sehän iskee tietysti juuri sillon, kun elämä potkii muutenkin pahasti päähän, eikä niitä itkupotkuraivareita siinä peilin edessä juuri sinä päivänä kaivattaisi. Vartalopositiivisuus on ollut lähiaikoina muutenkin aika paljon pinnalla tässä meidän somemaailmassa, mikä meitä tällä hetkellä ympäröi.

Mä olen urheilun suhteen nykyisin tosi fiiliksen mukaan menijä. En halua tunkea itseäni väkipakolla salille, vetää protskujuomia nenästä kiinni tai pakottaa itseäni sinne Töölönlahdelle, jos musta ei vaan siltä tunnu. Nuorempana harrastin todella paljon urheilua aina hiihdosta jalkapalloon asti, kunnes ne kaikki lukioaikoihin jäivät ja löysinkin sitten itseni pelkästään salilta ja juoksupoluilta. Välillä kaipaan kunnon joukkuepelejä esimerkiksi salibandyn parissa tai vaikkapa joogan aloitus olisi siistiä, mutta miksi näin aikuisiällä tuntuu mahdottomalta aloittaa mitään uusia harrastuksia?

En usko, että tulen koskaan pääsemään eroon etuliitteestä ”missi”. Ja tämähän tarkoittaa myös sitä, että näin kuuden vuoden jälkeenkin mun tulee olla niissä ”missin mitoissa”, sillä olenhan mä se missi-Sara. Ei, ei mun tarvi.

Olen näiden vuosien aikana kohdannut niin paljon kommentteja koskien ulkonäköäni ja painoani, joten ehkä olen senkin takia niin sinut kroppani kanssa, sillä olen ymmärtänyt sen, että vain sillä on väliä, miltä musta itsestä tuntuu, kun katson peilistä. Vaikka itselleni on tullut kiloja lisää missivuoden jälkeen, mä olen täysin ok sen asian kanssa. Ei 26-vuotiaan kroppa reagoi samalla tavalla kuin silloin 19-vuotiaana, jolloin oli mahdollista vetää niitä herkkuja niin, ettei ne edes näkynyt siinä puntarilla. Jos musta tuntuu, että haluan sunnuntaisin vetää burgeria – mä syön sen. Kun taas tuntuu siltä, että housut puristaa ja olo on väsynyt, huomaan, että jotain on nyt tehty väärin ja vaihdan terveellisemmän linjan. Oon huomannut, että tällainen rennompi tyyli sopii itselleni. Jos aloitan dieetin, sorrun helpommin. Hyvänä esimerkkinä tästä on kuuden päivän keittodieetti, joka päättyi lopulta jo 11 tunnin jälkeen, kun huomasin täyttäväni valtavaa nälkää kotiintilatulla pizzalla. Olen myöskin kokeillut sitä, miltä tuntuu treenata viisi kertaa viikossa ja laittaa kalorimäärä niin alas, että jossain kohtaa se romahduspiste tulee pakolla vastaan ja enää ei vaan jaksa. Lyyhistyy, ja tuntee epäonnistuneensa, vaikka todellisuudessa on kuluttanut itsensä puhki. Energiaa ei enää ole, vaan suorittaminen on pakonomaista.

Pari vuotta sitten mua pyydettiin mukaan bikinikuvauksiin ulkomaille, jonka yhteydessä mulle sanottiin, että reissuun on vielä sen verran aikaa, että varmaan sen kolme kiloa voit ainakin ottaa pois. Vastasin ihan suoraan, että niin kauan, kun mä itse olen tyytyväinen itseeni, en aio kenenkään mieliksi laihduttaa. Kieltäydyin, mutta ottivat minut mukaan joka tapauksessa. Haluan muistuttaa teitä, että älkää antako kenenkään määritellä, kuinka paljon sun tulisi painaa tai millainen sun tulisi olla. Sen määritelmän teet ainostaan sinä itse.

Kun tulee läskirumatyhmä-päivä, käyn mielessä läpi niitä ajatuksia, mistä se fiilis kumpuaa. Ei se välttämättä aina johdu siitä sun mekosta, mikä sillä hetkellä muka puristaa, vaan sen päivän aikana on voinut tapahtua jotain muuta, joka on saanut sulle huonot fiilikset ja purkautuu ulos sitten liiallisena itseinhona. Kun syö terveellisesti, liikkuu omasta vapaasta tahdosta ja herkuttelee aina välillä, niin tuollaisia päiviä ei tule vastaan paljoa. Silloin, kun tarvitsen itse välillä motivaatiota treenien ja ruokavalion suhteen, niin yleensä vedän muutaman viikon jonkun helpon dieetin mukaan(itselläni se on ollut Fit By Sofia, mutta esimerkiksi somesta löytyy nykyisin vaihtoehtoja todella paljon), jolloin sellainen turvotus ja pöhö on nopeasti historiaa ja siitä on helpompi jatkaa terveellisillä valinnoilla. Välillä on myös mukavaa treenata ihan kunnon PT:n kanssa, jolloin saan vietyä treenit oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja huomaankin, että kyllä mä jaksan ja pystyn, jos vaan haluan tarpeeksi. Muutenkin treenaminen toisen ihmisen kanssa on itselle paljon mieluisampaa. Saliselfietkin jää silloin ottamatta ja lehdet lukematta. 😉

Kuvat: Janina Pitkänen

Elämä vaa’an kanssa ei ole mun juttuni. Haluan elää niin, että kaikki on mahdollista. Kyllä niitä bikinikuvauksia voi silti tehdä ja tuntea itsensä upeaksi, joten miksi kieltäytyä hyvästä ruoasta. 😉 Kun tekee arkena järkeviä valintoja, viikonloppuna voi huilaa. Se on mun dieettini ja voi kyllä, siitäkin on välillä lipsuttu, mutta mitäs sitten!

Nautitaan elämästä, eikä tuijoteta liikaa niitä numeroita.

xo Sar