Koirapelkoisen koirakuume huhtikuu 22, 2018

En olisi ikinä voinut kuvitella sanovani tätä ääneen, mutta kyllä, minulla, Sara Siepillä, on jäätävän iso koirakuume. Siis sellainen koirakuume, että voisin heti huomenna lähteä hakemaan jotain söpöä pentua vaikka tuhannen kilometrin päästä ja se olisi todellakin mulle kaikki kaikessa. Pitäisin siitä hyvää huolta, paijaisin, leikkisin ja pussailisin. Se olisi varmasti yksi elämäni parhaimpia hankintoja.

Tätä kaikkea varjostaa tietysti se, että en ole todellakaan varma, osaanko olla koiran kanssa. Mitä jos epäonnistun ja koira ei tykkääkään minusta? En edes tiedä, mitä ne syö ja kuinka useasti. Kuinka monta kertaa niitä pitää käyttää päivän aikana ulkona ja miten ne reagoi muihin koiriin? Kuinka usein koiraa kuuluu pestä ja miten siitä näkee, että sillä on kaikki hyvin?

Kuten huomaatte, mulla ei ole oikeastaan minkäänlaista kokemusta koirista. Oon elänyt elämäni tähän asti aikalailla koirattomassa ympäristössä, eikä meillä ole kotonakaan ollut yhtäkään koiraa (ellei yhtä söpöä kummitätini koiraa lasketa mukaan, joka kävi meillä ehkä neljä kertaa vuodessa ja syötin sille salaa aina ruokaa).

Tämän kaiken lisäksi oon vieläpä koirapelkoinen. Pienenä tyttönä lähdin polkemaan pyörälläni vähän kauemman naapurini luokse, jotka omistivat pari ajokoiraa. Ne olivat yleensä aina kiinni, joten sen takia uskalsin ajaa sinne yksin pyörällä. Isäni oli tietysti virittänyt pyörääni sellaisen pitkän viirin, joka sitten näkyi ihan joka paikkaan asti, tosin ei ehkä sinne Mount Everestille, mutta tiiätte kyllä. Jokainen sen kylän ihminen näki, missä se Sara oikein milläkin hetkellä pyöräili. Tämä kyseinen ajokoira näki myöskin, eikä jostain syystä sillä kyseisellä hetkellä ollutkaan siinä tutussa hihnassa kiinni. Hän tuli kovalla vauhdilla mutkan takaa pyöräni päälle ja kaatoi minut maahan. Ei hän onneksi enää sen jälkeen mitään pahaa tehnyt, haisteli ja vähän kuonollansa töni minua. Mutta arvaatteko, millaiset traumat tämä kokemus jätti 7-vuotiaalle tytölle, jolla ei ollut muutenkaan mitään kokemusta koirista? Vielä tänäkin päivänä hyppään samantien toiselle puolelle katua, jos vastaan tulee yli polven korkuinen koira.

Kuvat: Laura Karppanen

Aikuisiällä oon saanut tuntumaa pienempiin koiriin, sillä muutamalla ystävälläni sellainen on. Oon huomannut, että niiden seurassa en tunne enää tuota pelkoa. Mun ei tee mieli juosta karkuun, vaan napata se söpöläinen syliin ja olla siinä hetkessä. Ison koiran hoitajaa musta ei ikinä voisi tulla, mutta lähivuosien aikana olen huomannut, että mä todella rakastan pienempiä koiria.

Ennen kuin tästä mieli pahoitetaan niin kyllä, matkustelen todella paljon. Jollain tuurilla mun naapurissa asuu kuitenkin hyvä ystäväni, josta tulisi koirani kummitäti(<3) ja tietäisin, että hänellä olisi siellä hyvä ja turvallinen olo. En voisi edes harkita koiran hankkimista, jos en olisi varma siitä, mihin voisin sen aina silloin viedä, kun en itse ole maisemissa.

Ehkä mä tyhjennän kirjaston koirakirjoista ja googlailen illat koiranhoito-ohjeita, niin joku päivä pystyn koiran ottamaan. Nyt iloitsen siitä, että olen selvinnyt koirapelosta pienempiä koiria kohtaan.

Onko täällä muita koirapelkoisia..?

xo Sar

Tapahtumaton viikko huhtikuu 19, 2018

Kun viikon ainoa aktiviteetti on ollut tunnin mittainen shakkipeli lähikuppilassa, olen valmis vaikka huomenna Vegasiin tunnin varoitusajalla. (Ja kaikista mahdollisista paikoista tuli sitten se Vegas mieleen – apua. Näin saramaisesti tämäkin päähänpisto vaatii varmaan sen toteuttamisen ennen kuin saan sen pois mielestäni.)

Oon ollut tämän viikon kipeänä kotosalla. Kaikista muista kerroista poiketen ajattelin kerrankin, että hoidan itseni kunnolla kuntoon ennen kuin höntyilen edes tohon lähikauppaan tekemään minkäänlaisia heräteostoksia näissä pienissä kuumehöyryissä. Seinät ovat kirjaimellisesti melkein kaatuneet päälle, mutta ai että sitä taas osaa arvostaa sellaista normaalia olotilaa, kun on energiaa ja mielenkiintoa tehdä muutakin kuin nököttää sohvan nurkassa selaten Facebookia ja Instagram-feediä vuoron perään, ja ihmetellä minuutin välein, miksi jengi ei voi päivittää enemmän stooreja.

Tällä viikolla elämässäni ei ole kirjaimellisti tapahtunut yhtään mitään. Lukuunottamatta sitä, että olen melkein käynyt koko Wolt-ravintolalistan läpi aina sieltä Japanista sinne Nepaliin asti.

Wolt-kuskien lisäksi tästä viikosta olen erityisen kiitollinen poikaystävälleni, joka on armollisesti jaksanut kuunnella valitustani huonosta olostani kertaakaan hermojaan menettämättä. Ja tätä kirjoittaessani mietin, miksi sitä huonoa oloa ylipäätään pitää edes valittaa ääneen, kun se ihminen näkee kyllä kilometrienkin päähän, että muijalla ei oo nyt kaikki Marabou-palat levyssä. Ihmisen mieli on välillä kummallinen.

Mutta kiitos kysymästä, tällä hetkellä voin hyvin ja huomenna ajattelin suunnata postilaatikkoa pidemmälle, sillä olo tuntuu jo paljon paremmalta.

Jos teillä on vielä perjantai-illan pläänit auki, niin lämmin suositus Tavastian suuntaan. Siellä esiintyy Koirat klo 21.30. Allekirjoittanut on mm. löytänyt sieltä parhaan tyypin elämäänsä. Älkää samaa silti ottako!

Jos tästä viikosta saa jotain positiivista hakea, niin tämän takin saa pakata laatikkoon odottamaan niitä kylmempiä ilmoja, eli palataanpa tähän takkiin sitten heti elokuun alussa jo.

Kuvat: Laura Karppanen

Parasta viikonloppua. (Hullua toivottaa sitä taas, kun vastahan se oli!)

xo Sar

Kesän epävirallinen to do -lista huhtikuu 17, 2018

Viikonloppuna paistoi sen verran aurinko, että se antoi pienen lupauksen siitä, että kyllä se kesä varmaan vielä näin loputtoman pitkän talvenkin jälkeen on silti vielä olemassa. Viime kesä meni mulla aika pitkälti tv-ohjelman kuvauksissa ulkomailla, joten tänä kesänä otankin ne kaikki hölmöt kesäaktiviteetit haltuun ihan kunnolla sen viime vuodenkin edestä. Tai ainakin Rosén kohdalla voi käydä niin. Tiiä sitten noista pyöräilyhommista.

• Kesän aloittaa yleensä mun synttärit. Eli kyllä – järjestä tänäkin vuonna isot synttäribileet, koska synttärit best ja juhliahan ei ole koskaan liikaa.
• Älä ajattele hommaavasi sitä Jopoa kesän aikana, vaan kävele sinne kauppaan ja osta se. Ei sitä kukaan ajatusten voimalla tuo kotipihaamme.
• Fiesta alle ja kohti Hankoa. Ota selvää, onko se yhtä ihana paikka, mitä kaikki puhuu. Huhujen mukaan siellä pitäisi olla kesällä kesä.
• Mattolaiturit ja Hernarit on koluttu jo niin moneen kertaan, joten seuraavaksi koe Kallion baarikierros. Välillä tuntuu, että humallun pelkästään kävelemällä niiden terassien ohi metroasemalle, joten tästä tulee vaikea rasti.
• Rökitä poikaystävä jalkapallopelissä. Sitä ei ole vielä tapahtunut, mutta musta tuntuu vahvasti siltä, että tää kesä on mun.
• Leikkiä viherpeukaloa ja asettaa överikesäkukat ikkunalaudoille ja toivoa, ettei kukaan varasta niitä.
• Hommata oikeasti hyvä kamera ja opetella kuvaamaan. Elokuun lopussa mun Instagram-feedin pitää olla liekeissä itse otetuista kuvista!
• Älä osta enää yksiäkään aurinkolaseja. Onko jollain muulla sama ongelma, että niiden kaikkien olemassaoloa ei edes muista, kun niitä on jo aikamoinen torni. Joten, ei enää yhtäkään aurinkolasia tähän asuntoon. Tai no, ehkä yhdet.

• Roadtrip Suomessa. Mulla on ikävä niitä lapsuusajan kesälomareissuja, kun lähdettiin autolla kohti määränpäätä X sellaisella ihan kunnon paperikartalla(metri kertaa metri), jota äiti etupenkillä tihrusti. Mieleeni jäi myös vahvasti se, että aina satoi. Roadtrip siis uusiksi mielellään sen auringon kanssa, ja Google Mapsin, niin ei tarvitse sitä kartturia syyttää, jos mentiinkin määränpäähän H sen X:n sijasta.
• Mun haaveissa on joskus viettää kesällä ainakin kuukausi Italiassa, mutta jospa tänä kesänä edes muutama päivä niitä pastoja ja viinejä.
• Järjestää sunnuntaiylläreitä poikaystävälleni, kun hän tulee keikoilta kotiin(leffailtoja, dinnereitä, hölmöjä peli-iltoja, mitä vaan!).
• Kutsua systerit Helsinki-viikonlopulle ja hostata heitä yllin kyllin.
• Lupasin viime vuonna itselleni, että tänä vuonna olisin ajoissa festareiden majoitusten suhteen, mutta en tiennyt, että ne yöpymiset ovat todella jo puolta vuotta ennen buukattuna täysin. Kyllä, oon melkoinen festarikävijä, kuten huomaatte. Ruissi siis mielessä, mutta miten ja missä – se jääköön vielä yllätykseksi eli ei mitään tietoa taas mistään. Flow-festivaalin korkkaus olisi myös ajatuksissa.
• Osata nauttia niistä sade- ja ukkospäivistäkin. Pelata lautapelejä ja mussuttaa sushia kynttilän valossa.
• Käy Rovaniemellä. Miksi? No just siksi, kun se on sellainen talvikaupunki ja sinne ei tulisi muuten mentyä.
• Sellainen ylisöpö Instagram-piknik Suomenlinnassa.
• Lenkkeillä ja syödä jäätelöä samassa suhteessa.
• Extempore-illanvietot ystävien seurassa. Hassua sanoa, mutta näin ”vanhempana” tuntuu enää mahdottomalta lähteä mihinkään yhtäkkiä, ja siitä ajatuksesta on päästävä pikimmiten irti.
• Lopettaa tämä lista ja yksinkertaisesti nauttia, elää ja fiilistellä.

Kesä on parasta aikaa Suomessa, joten ei saisi turhaan suunnitella mitään, sillä fiiliksen mukaan asiat tuntuvat onnistuvan aina paremmin. Kun suunnittelee, sataa vettä, on toppatakki-ilmat tai muuten vaan ”kaikki on tyhmää” -naamari päällä.

Kuvat: Laura Karppanen

Sieltä se kesä tulee! Otetaan hyvä koppi siitä.

xo Sar