*Kaupallinen yhteistyö kauppakeskus Valkea, Oulu

Asuin aikoinaan Oulussa välivuoden aikaan ainoastaan vuoden, mutta silti siitä kaupungista on kehkeytynyt jotenkin tosi rakas mulle itselleni. Ehkä siihen vaikuttaa myös se, että tehtiin perheen kanssa usein ”shoppailureissuja” sinne lapsuudessa, kun Tornio ja Kemi eivät siihen aikaan tarjonneet ihan kauheasti vaihtoehtoja. Luulisi, että Helsinkiin muuttaessa ei enää tulisi shoppailtua muualla niin paljon, mutta ehkä tuosta lapsuuden kaavasta onkin tullut itselleni  juurikin sellainen perinne ja teenkin paljon enemmän löytöjä muualta kuin täältä Stadista. En edes muista, milloin olisin käynyt täällä kaupoilla. Pienemmissä kaupungeissa on enemmän tunnelmaa sekä kauppakeskukset siellä ovat usein rauhallisempia, kattavampia ja etenkin viihtyisämpiä.

Muutama viikko sitten olin käymässä Oulussa moikkaamassa siskoani. Tälläkin reissulla pidimme kiireettömän hengauspäivän Valkeassa; ei siis Oulun reissua ilman Valkeaa. Se on paikka, mistä oikeastaan löytyy ihan kaikki. Tiedä sitten, onko se niin hyvä asia, koska en lähde sieltä ikinä ilman pussukkaa. Aamuisin kauppakeskuksessa on ihanan rauhallista, joten starttasimme päivämme täydellisellä brekulla. Emme katsoneet kelloa, mutta taisi siinä tulla muutama tunti istuttua. Sen jälkeen vuorossa oli kauppojen kiertelyä, joka on välillä maailman parasta terapiaa. Sanokaa, että tämä terapiamuoto on välillä ihan yleistä?😀

Valkea sijaitsee aivan Oulun ytimessä ja sen takia voisikin helposti luulla, että sinne on hankala saapua. Todellisuudessa sinne on kuitenkin helppo tulla myös omalla autolla hissimatkan päässä olevien kahden monipaikkaisen parkkihallin ansiosta.  Ilman tätä kauppakeskusta Oulussa ei olisi niin kattavia ja monipuolisia liikkeitä ja palveluita kuluttajille, joten kiitos Valkea, että piristät Oulu-päiviäni!

Päivä Valkeassa:

Aloita aamu ihanalla aamiaisella. Mikä onkaan parempi tapa aloittaa päivä, kun sen omatekemän kuivan kaurapuuron sijaan pöytään kannetaankin croissantteja ja hillojogurtteja tuoreilla marjoilla. Ja kyllä, tänään taisin just vahingossa unohtaa, että se terveellinen elämä alkoi eilen. Onpa paha. / Bacaro Doppio

Kyllä, muutaman astian voi ostaa aina ja just sen väristä neuletta sun kaapista ei tällä hetkellä löydy, joten eiks sekin oo ihan sallittua? Ja kyllä Granitissa voi käydä ilman, että sieltä kotiutuisi mitään sisustusjuttuja mukaan -ajatus osoittautuu taas tälläkin kertaa vääräksi. Se ruukku huusi mun nimeä, ettekö kuulleet? Onneksi välillä on täysin ok hemmotella itseään.❤️ / mm. Indiska, BikBok ja Granit

Kun ostaa kauniit kukat kotiin viikonlopuksi, yhtäkkiä kotona tekeekin mieli tehdä kaikki missatut vuosisiivoukset (kesä-, syksy-, joulu- ja se synttärisiivous, joka unohtui taas ihan vahingossa). Täytä myöskin hedelmäkori viikonlopuksi, niin selviät siltä karkkiähkyltä, koska ”mä otan vaan muutaman karkin” -lause ei toimi tänäkään viikonloppuna. Ja ei, enää se ei voi tulla yllätyksenä. / Sokos Herkku ja Sokos kukkapalvelu(parhaat myyjät ever!) Huomatkaa myös tämä ihana Kesäkatu!

Kutsu ystävät kylään, niin voit hyvällä omatunnolla roudata kotiin laatikollisen donitseja. Ne on tälläkin kertaa niin kauniita, joten suurin osa jää syömättä. Ensi viikolla voit siis aloittaa maanantaiaamun Pomadalla, koska oli ihan ”pakko”! / Arnolds

Myöhäinen lounas tai dinneri, koska onhan se syöminen aina niin ihanaa. / Rosso(varaa on myös valita, sillä ravintolamaailma Köökissä on seitsemän raflaa!)

Stadilaiset, jos siis roadtrippailette pohjoiseen päin, niin älkää jättäkö tätä välistä. Ja Oulu, pitäkää kauppakeskus hyvänä.😉 Nähää taas! Ihanaa viikonloppua!

xo Sar

Miltä minusta tuntuu?

Erosta alkaa olla jo hetki aikaa, mutta viime vuosia on vaikea unohtaa. Ennen tätä parisuhdetta olin onnellisesti monta vuotta yksin ja unohdin, miten paljon ero voikaan satuttaa, vaikka se olisikin pelkästään ainoa ja oikea ratkaisu.

Kun elää suhteessa, joka on täynnä pettämistä ja valehtelua, se jättää isot jäljet sen jälkeiseen elämään, vaikka haluaisi kuinka aloittaa alusta. En olisi halunnut olla sinisilmäinen, mutta tämä suhde teki sen minulle. Aina löytyi jokin selitys asioille, välillä jopa aivan liiankin uskottava. En erottanut totuutta enää valheesta, sillä se tehtiin aina niin taidokkaasti ja häikäilemättömästi. Tällä hetkellä en voi luottaa edes omiin ystäviini ja se tuntuu äärettömän pahalta ja surulliselta.

Hurjinta tässä kaikessa on välillä ollut se, että olen joutunut pitämään näitä kaikkia asioita itselläni, vaikka mieleni olisi tehnyt huutaa koko maailmalle, että ei näin. Viimeisimpinä muiden silmään täysin mitätön kommentti joulun aikaan ex-mieheltäni Instagram-kuvaani, mutta tämän kaiken taka-ajatuksena taas se mielikuva kaikille, että olisimme hyvissä väleissä hänen kanssaan. Eron jälkeen hän päätti päivittää Instagramiaan kehumalla vuolaasti minua, jotta saisi nostettua itsensä hyvään valoon hyvänä poikaystävänä, vaikka todellisuudessa hänen olisi pitänyt pyytää anteeksi julkista nöyryytystä, mitä olen hänen kanssaan joutunut lehtiotsikoissa kokemaan hänen känni- ja naisseikkailujen myötä. Olen myös joutunut lukemaan Jodelista hänen omia aloituksiaan parisuhteestamme.

Miksi en lähtenyt? Hän sai kaikki teot ja tapahtumat käännettyä aina niin, että syytin niistä itseäni, joka näin jälkeen päin kuulostaa tietysti täysin käsittämättömältä. En pystynyt lähtemään. Jos yritin, hän oli oikealla hetkellä heikko ja murskana. Mietin aina, että kyllä kaikki järjestyy ja halusin nähdä muutosta, vaikka sisimmässäni tiesin, että sellaista ei tule. Minua pelotti lähteä. Hän joutui sanomaan viimeisen sanan meidän suhteemme tilasta, koska en ollut itse enää edes siihen kykeneväinen. Tosin se olikin tälle suhteelle täysin ominainen loppu. Olin täysin rikottu, enkä kyennyt toimimaan enää niin, miten normaalisti toimisin. Yritin auttaa, mutta tulinkin vain nöyryytetyksi ja loukatuksi. En toivo tällaista kohtaloa kenellekään.

Olin jopa valmis lähtemään hänen kanssaan kesällä varatulle matkalle nyt tammikuussa, kunnes kuulin hänen löytäneen jo uuden naisen työporukastaan, joka olisi jo hänen toinen siitä jengistä. Onneksi yhteistä reissua ei koskaan tullut. Täällä olen vähitellen löytänyt takaisin itseni kunnioituksen ja tajunnut, ettei kukaan koskaan enää saa rikkoa minua tällä tavalla.

Mitä haluan tällä kaikella sanoa? Älkää pilatko omaa elämäänne huonossa suhteessa. Olet liian arvokas ihminen kokemaan mitään tällaista. Lähde vielä, kun voit. Minä en osannut sitä ajoissa tehdä.

Vaikka olen julkisuudessa, olen ihminen. Tunnen, suren ja itken. Minusta on tuntunut tärkeältä olla rehellinen täällä teille, vaikka se on voinut näyttääkin katkeran ex-tyttöystävän tilitykseltä, mutta näyttäköön. Jos voin rohkaista yhtäkään teistä ottamaan askelta parempaan elämään, otan sen tittelin mielelläni vastaan. En olisi koskaan halunnutkaan julkisesti voivotella, mutta olen ollut vaan niin voimaton, joten tätä kaikkea olisi ollut vaikea peittää.

Tämä tekstini jääköön tästä viimeiseksi.

Kunnioitetaan ja ennen kaikkea arvostetaan toisiamme.❤️ Nyt kuivaan kyyneleet.

A word of truth that hurts for a while is better than a lie that lasts a lifetime.”

xo Sar

Ennen tätä kirjoitusta palasin tämän vuoden maaliskuussa tehtyyn postaukseen, jossa kävin läpi vuotta 2017. Oli surullista huomata, että tämäkään vuosi ei ollut ihan sellainen, mitä tästä suunnittelin. Kun Bangkokissa tasan vuosi sitten ikimuistoisella dinnerillä kohotin onnellisen maljan(jos toisenkin) uudelle vuodelle 2018, en olisi uskonut, millaisen vuoden joudun käymään läpi.

Havahduin lokakuussa siihen, että en yksinkertaisesti päässyt enää sängystä ylös. Peruin sovittuja tapaamisia sen verran, mitä pystyin ja vetosin kovaan kiireeseen. Kiire minulla olikin, mutta mikään ei kiinnostanut. Halusin olla vaan yksin ja viettää päivät kotona. Ajatus lähikauppaan menemisestäkin ahdisti minua. Huonoimpina päivinä en avannut edes verhoja.

Instagramissani ja iltapäivälehdissä hymyilin, vaikka minuun sattui, koska niin kai kuului tehdä. Olin päättänyt, että olen se vahva tyyppi, joka saa puskea pahan olonsa ulos vain kotona, kun kukaan ei ole näkemässä. Jaksoin sitä hetken, kunnes päästin tunteet valloilleen ihan kunnolla. Saatoin purskahtaa itkuun jopa ruokaostoksilla tai ravintolaillallisilla, koska en pystynyt enää salaamaan huonoa oloa. Ymmärsin, että mitä enemmän toitotin itselleni, että kaikki on hyvin, niin kaikki meni vain huonommaksi. Tiesin vain sen, että jotain oli tehtävä, jos halusin saada oloni paremmaksi.

Olin juuri pakannut elämäni taas kerran laatikoihin ja muuttanut uuteen asuntoon. Luulin naiivisti, että nyt alkaa vihdoin se elämä, joka mulla oli ollut kadoksissa jo hetken. Muuton myötä itselläni alkoi kuitenkin aivan uusi prosessi ja välillä tuntui siltä, etten olisi koko eroprosessia missään vaiheessa käynytkään kunnolla läpi, vaikka kuukaudet ennen sitä olivatkin yhtä helvettiä.

Muutamia viikkoja myöhemmin halusin vain päästä pois. Määränpäällä ei ollut niinkään väliä, kunhan se oli kaukana. Ostin lentoliput ja lähdin Aasiaan. Teki mieli paeta. Pari viikkoa vietin kaukana kotoa aivan yksin. En tainnut puhua reissun aikana muuta kuin työntekijöille, mutta sellaista matkaa toivoinkin. Tunsin pitkästä aikaa, että voin hengittää kunnolla, eikä rinnassa ollut sitä pistävää kipua tai inhottavaa ahdistusta. Olin jopa hetkittäin onnellinen, ja se tuntui vieraalta tunteelta.

Takaisin tullessani aloitin jouluvalmistelut ja tein paljon töitä. Mitä enemmän olin menossa, sitä vähemmän minulla oli aikaa miettiä mitään. Rakastan joulua, enkä halunnut pilata sitä ikävillä ajatuksilla. 

Nyt olen matkalla, jonka buukkasin useita kuukausia sitten ex-poikaystäväni kanssa. Meinasin jättää reissun tekemättä, mutta olin nähnyt paljon vaivaa tämän eteen ja olisi ollut sääli jättää kaikki väliin. 

Kulunut vuosi oli mulle äärettömän raskas ja opettavainen. Vaikka näytin niitä vaikeitakin hetkiä somessa, te pysyitte mukana ja jopa kannustitte minua olemaan avoimempi ja rehellisempi. Olen todella kiitollinen teistä.

Olen onnellinen tällä hetkellä siitä, että vuosi vaihtuu vihdoin ja pääsen jättämään tämän kaiken tuskan taakseni. Ensi vuonna aion kysyä itseltäni, mitä minä haluan tältä vuodelta ja mennä täysillä jokaista unelmaani kohti. Aion antaa ystävilleni aikaa ja vuorostani kuunnella heitä. Yritän etsiä takaisin luottamusta uusia ihmisiä kohtaan sekä löytää takaisin sen Saran, joka olin vuosia sitten. Se huoleton, onnellinen, iloinen ja ennen kaikkea omasta elämästä täysillä nauttiva tyyppi.

Tein viime vuonna lupauksen itselleni, että keskittyisin tänä vuonna itseeni. Sitä lupausta en pitänyt, joten ensi vuonna on vihdoin sen vuoro.

Parasta uutta vuotta teille, lukijat.

Ps. Toivottavasti tekstini jää vaan blogiin, koska tänne se oli ainoastaan tarkoitettu.

Tänään mua hymyilyttää, koska vuosi 2019 otetaan vastaan näissä tunnelmissa:

xo Sar