Miltä minusta tuntuu?

Erosta alkaa olla jo hetki aikaa, mutta viime vuosia on vaikea unohtaa. Ennen tätä parisuhdetta olin onnellisesti monta vuotta yksin ja unohdin, miten paljon ero voikaan satuttaa, vaikka se olisikin pelkästään ainoa ja oikea ratkaisu.

Kun elää suhteessa, joka on täynnä pettämistä ja valehtelua, se jättää isot jäljet sen jälkeiseen elämään, vaikka haluaisi kuinka aloittaa alusta. En olisi halunnut olla sinisilmäinen, mutta tämä suhde teki sen minulle. Aina löytyi jokin selitys asioille, välillä jopa aivan liiankin uskottava. En erottanut totuutta enää valheesta, sillä se tehtiin aina niin taidokkaasti ja häikäilemättömästi. Tällä hetkellä en voi luottaa edes omiin ystäviini ja se tuntuu äärettömän pahalta ja surulliselta.

Hurjinta tässä kaikessa on välillä ollut se, että olen joutunut pitämään näitä kaikkia asioita itselläni, vaikka mieleni olisi tehnyt huutaa koko maailmalle, että ei näin. Viimeisimpinä muiden silmään täysin mitätön kommentti joulun aikaan ex-mieheltäni Instagram-kuvaani, mutta tämän kaiken taka-ajatuksena taas se mielikuva kaikille, että olisimme hyvissä väleissä hänen kanssaan. Eron jälkeen hän päätti päivittää Instagramiaan kehumalla vuolaasti minua, jotta saisi nostettua itsensä hyvään valoon hyvänä poikaystävänä, vaikka todellisuudessa hänen olisi pitänyt pyytää anteeksi julkista nöyryytystä, mitä olen hänen kanssaan joutunut lehtiotsikoissa kokemaan hänen känni- ja naisseikkailujen myötä. Olen myös joutunut lukemaan Jodelista hänen omia aloituksiaan parisuhteestamme.

Miksi en lähtenyt? Hän sai kaikki teot ja tapahtumat käännettyä aina niin, että syytin niistä itseäni, joka näin jälkeen päin kuulostaa tietysti täysin käsittämättömältä. En pystynyt lähtemään. Jos yritin, hän oli oikealla hetkellä heikko ja murskana. Mietin aina, että kyllä kaikki järjestyy ja halusin nähdä muutosta, vaikka sisimmässäni tiesin, että sellaista ei tule. Minua pelotti lähteä. Hän joutui sanomaan viimeisen sanan meidän suhteemme tilasta, koska en ollut itse enää edes siihen kykeneväinen. Tosin se olikin tälle suhteelle täysin ominainen loppu. Olin täysin rikottu, enkä kyennyt toimimaan enää niin, miten normaalisti toimisin. Yritin auttaa, mutta tulinkin vain nöyryytetyksi ja loukatuksi. En toivo tällaista kohtaloa kenellekään.

Olin jopa valmis lähtemään hänen kanssaan kesällä varatulle matkalle nyt tammikuussa, kunnes kuulin hänen löytäneen jo uuden naisen työporukastaan, joka olisi jo hänen toinen siitä jengistä. Onneksi yhteistä reissua ei koskaan tullut. Täällä olen vähitellen löytänyt takaisin itseni kunnioituksen ja tajunnut, ettei kukaan koskaan enää saa rikkoa minua tällä tavalla.

Mitä haluan tällä kaikella sanoa? Älkää pilatko omaa elämäänne huonossa suhteessa. Olet liian arvokas ihminen kokemaan mitään tällaista. Lähde vielä, kun voit. Minä en osannut sitä ajoissa tehdä.

Vaikka olen julkisuudessa, olen ihminen. Tunnen, suren ja itken. Minusta on tuntunut tärkeältä olla rehellinen täällä teille, vaikka se on voinut näyttääkin katkeran ex-tyttöystävän tilitykseltä, mutta näyttäköön. Jos voin rohkaista yhtäkään teistä ottamaan askelta parempaan elämään, otan sen tittelin mielelläni vastaan. En olisi koskaan halunnutkaan julkisesti voivotella, mutta olen ollut vaan niin voimaton, joten tätä kaikkea olisi ollut vaikea peittää.

Tämä tekstini jääköön tästä viimeiseksi.

Kunnioitetaan ja ennen kaikkea arvostetaan toisiamme.❤️ Nyt kuivaan kyyneleet.

A word of truth that hurts for a while is better than a lie that lasts a lifetime.”

xo Sar

Ennen tätä kirjoitusta palasin tämän vuoden maaliskuussa tehtyyn postaukseen, jossa kävin läpi vuotta 2017. Oli surullista huomata, että tämäkään vuosi ei ollut ihan sellainen, mitä tästä suunnittelin. Kun Bangkokissa tasan vuosi sitten ikimuistoisella dinnerillä kohotin onnellisen maljan(jos toisenkin) uudelle vuodelle 2018, en olisi uskonut, millaisen vuoden joudun käymään läpi.

Havahduin lokakuussa siihen, että en yksinkertaisesti päässyt enää sängystä ylös. Peruin sovittuja tapaamisia sen verran, mitä pystyin ja vetosin kovaan kiireeseen. Kiire minulla olikin, mutta mikään ei kiinnostanut. Halusin olla vaan yksin ja viettää päivät kotona. Ajatus lähikauppaan menemisestäkin ahdisti minua. Huonoimpina päivinä en avannut edes verhoja.

Instagramissani ja iltapäivälehdissä hymyilin, vaikka minuun sattui, koska niin kai kuului tehdä. Olin päättänyt, että olen se vahva tyyppi, joka saa puskea pahan olonsa ulos vain kotona, kun kukaan ei ole näkemässä. Jaksoin sitä hetken, kunnes päästin tunteet valloilleen ihan kunnolla. Saatoin purskahtaa itkuun jopa ruokaostoksilla tai ravintolaillallisilla, koska en pystynyt enää salaamaan huonoa oloa. Ymmärsin, että mitä enemmän toitotin itselleni, että kaikki on hyvin, niin kaikki meni vain huonommaksi. Tiesin vain sen, että jotain oli tehtävä, jos halusin saada oloni paremmaksi.

Olin juuri pakannut elämäni taas kerran laatikoihin ja muuttanut uuteen asuntoon. Luulin naiivisti, että nyt alkaa vihdoin se elämä, joka mulla oli ollut kadoksissa jo hetken. Muuton myötä itselläni alkoi kuitenkin aivan uusi prosessi ja välillä tuntui siltä, etten olisi koko eroprosessia missään vaiheessa käynytkään kunnolla läpi, vaikka kuukaudet ennen sitä olivatkin yhtä helvettiä.

Muutamia viikkoja myöhemmin halusin vain päästä pois. Määränpäällä ei ollut niinkään väliä, kunhan se oli kaukana. Ostin lentoliput ja lähdin Aasiaan. Teki mieli paeta. Pari viikkoa vietin kaukana kotoa aivan yksin. En tainnut puhua reissun aikana muuta kuin työntekijöille, mutta sellaista matkaa toivoinkin. Tunsin pitkästä aikaa, että voin hengittää kunnolla, eikä rinnassa ollut sitä pistävää kipua tai inhottavaa ahdistusta. Olin jopa hetkittäin onnellinen, ja se tuntui vieraalta tunteelta.

Takaisin tullessani aloitin jouluvalmistelut ja tein paljon töitä. Mitä enemmän olin menossa, sitä vähemmän minulla oli aikaa miettiä mitään. Rakastan joulua, enkä halunnut pilata sitä ikävillä ajatuksilla. 

Nyt olen matkalla, jonka buukkasin useita kuukausia sitten ex-poikaystäväni kanssa. Meinasin jättää reissun tekemättä, mutta olin nähnyt paljon vaivaa tämän eteen ja olisi ollut sääli jättää kaikki väliin. 

Kulunut vuosi oli mulle äärettömän raskas ja opettavainen. Vaikka näytin niitä vaikeitakin hetkiä somessa, te pysyitte mukana ja jopa kannustitte minua olemaan avoimempi ja rehellisempi. Olen todella kiitollinen teistä.

Olen onnellinen tällä hetkellä siitä, että vuosi vaihtuu vihdoin ja pääsen jättämään tämän kaiken tuskan taakseni. Ensi vuonna aion kysyä itseltäni, mitä minä haluan tältä vuodelta ja mennä täysillä jokaista unelmaani kohti. Aion antaa ystävilleni aikaa ja vuorostani kuunnella heitä. Yritän etsiä takaisin luottamusta uusia ihmisiä kohtaan sekä löytää takaisin sen Saran, joka olin vuosia sitten. Se huoleton, onnellinen, iloinen ja ennen kaikkea omasta elämästä täysillä nauttiva tyyppi.

Tein viime vuonna lupauksen itselleni, että keskittyisin tänä vuonna itseeni. Sitä lupausta en pitänyt, joten ensi vuonna on vihdoin sen vuoro.

Parasta uutta vuotta teille, lukijat.

Ps. Toivottavasti tekstini jää vaan blogiin, koska tänne se oli ainoastaan tarkoitettu.

Tänään mua hymyilyttää, koska vuosi 2019 otetaan vastaan näissä tunnelmissa:

xo Sar

 

Ajattelin tulla ruksailemaan nopeat kuulumiset ennen nukkumaan menoa. Tänään sain hoidettua viimeiset asiat ennen itse pääpäivää, johon ei ole enää kuin muutama hassu yö(!!).

Joululahjaostosten lomassa kävin myös pikaisesti isommassa ruokakaupassa ja täytyy sanoa, että se vasta olikin mielenkiintoinen esterata. Siellä sai ihan kunnolla puikkelehtia niiden satojen ostoskärryjen seassa toivoen, ettei aiheuttaisi pahempia kolareita ja ikäviä katseita. Siinä, jos jossain kaikkoaa meikäläisenkin joulufiilis – tällaiselle jouluhullulle sekin on näköjään mahdollista!😀 Onnekseni ystäväni vinkkasi minulle muutama päivä sitten palvelusta, jossa äpilla pystyy tekemään ruokaostokset sohvan nurkasta kaikessa rauhassa ja ne tuodaan vielä kotiovelle asti. Kuinka mahtava keksintö varsinkin näin joulun alla! Olin maailman eniten onnellisin, kun en joutunut kauppalistani kanssa pyörimään marketissa tunteja, vaan saan sunnuntaina freshit tuotteet kotiin kannettuna. Sitä paitsi unohdan aina puolet kauppalistastani. Mikähän siinäkin on niin vaikeaa?

Täällä kotona on näyttänyt joululta jo marraskuusta lähtien, mutta en sitten kyllästy millään tähän joulufiilikseen. En malta odottaa, että saan perheeni tänne. En myöskään malta odottaa, millaisen katastrofin saan aikaan kinkun tai elämäni ensimmäisen riisipuuron kanssa. Elämme jännittäviä aikoja!

Ps. Jos teillä on jostain syystä vielä joululahjat hakusessa, niin suosittelen piipahtamaan MIA Design -nimisessä sisustuskaupassa Fredalla. Se on täynnä ihania sisustusjuttuja ja mm. tämä maljakko on sieltä. Siellä on myös erittäin ihana asiakaspalvelu.❤️

Tästä se alkaa.. mun joululoma! Elämän parasta aikaa, eiks niin tyypit!

Ihanaa viikonloppua. En vielä toivottele hyvää joulua, koska se vaatii ihan oman postauksensa.

xo Sar