Gravity – valkoinen paratiisi

Ylivoimaisesti eniten kysymyksiä Instagramissani on herättänyt tämä valkoinen paratiisi. Tämä ihana ”hotelli” sijaitsee Uluwatussa, joka on paikkana erityisesti tunnettu kauniista hiekkarannoistaan. Hotelli on omistajan sanojensa mukaan ihan koko ajan fully booked, joten jos mietitte tätä hotellia, se kannattaa varata hyvissä ajoin. Toki aina peruutuksia varmasti tulee, mutta lähtökohtaisesti tämä on niin suosittu, että lyhyellä varoitusajalla tätä on mahdotonta saada.

Hotellissa on muistaakseni 14 majapaikkaa, mutta altaat tuntuivat silti ammottavan aina tyhjyyttään ja paikka oli todella rauhallinen. Uluwatu tarjoaa niin paljon muitakin kauniita paikkoja, joten ehkä ihmiset viettivät päivät aina jossain muualla kuin täällä hotellilla. Omistaja tuli pariinkin kertaan ihmettelemään, miksi oltiin päivät täällä. Mutta kattokaa nyt tätä paikkaa – eihän täältä malta lähteä!

Henkilökunta, ruoka, palvelu ja kaikki toimivat täällä erinomaisen hyvin! Iso suositus! Gravity oli todellakin yksi tähän astisen reissuni vahva suosikki.

Tänään meidän määränpää vaihtuu erittäin mielenkiintoiseen majapaikkaan ja mua ehkä jopa vähän jännittää. Palataan siis pian asiaan!😉

xo Sar

2 Comments
  • Balilla käynyt
    Posted at 12:00h, 21 tammikuun Vastaa

    Balilla on ihan älyttömästi nähtävää ja koettavaa. Oletteko olleet Insta tourin lisäksi vaan hotelleilla koko ajan? Maailman kauneimmat vedet snorklausta ja sukellusta varten, Gili-saarilla ihan oma maailmansa, apinametsä uskomaton kokemus ja vuorillekin pääsee kiipeämään auringonlaskua katsomaan. Jos tulee Indonesiaan asti, ei kannata todellakaan jumittaa vaan hotelleilla ja kahviloissa.

  • Pinja Mitrovitch
    Posted at 15:48h, 21 tammikuun Vastaa

    Moi!

    Okei, upee majoitus (taas kerran)! Mitä kautta tykkäät varata majoitukset? Voi olla, että olet maininnutkin, mutta en nyt tältä seisomalta muista.
    Onko sulla overall joku budjetti lomille, vai menetkö fiilispohjalta? Onko tärkeämpää majoittua kauniissa paikoissa ja säästää muissa kuluissa -vai minkä näet tärkeimpänä?

    <3: Pinja Mitrovitch // http://www.pinaycoco.fi

Post A Comment