Ready for Christmas

Ajattelin tulla ruksailemaan nopeat kuulumiset ennen nukkumaan menoa. Tänään sain hoidettua viimeiset asiat ennen itse pääpäivää, johon ei ole enää kuin muutama hassu yö(!!).

Joululahjaostosten lomassa kävin myös pikaisesti isommassa ruokakaupassa ja täytyy sanoa, että se vasta olikin mielenkiintoinen esterata. Siellä sai ihan kunnolla puikkelehtia niiden satojen ostoskärryjen seassa toivoen, ettei aiheuttaisi pahempia kolareita ja ikäviä katseita. Siinä, jos jossain kaikkoaa meikäläisenkin joulufiilis – tällaiselle jouluhullulle sekin on näköjään mahdollista!😀 Onnekseni ystäväni vinkkasi minulle muutama päivä sitten palvelusta, jossa äpilla pystyy tekemään ruokaostokset sohvan nurkasta kaikessa rauhassa ja ne tuodaan vielä kotiovelle asti. Kuinka mahtava keksintö varsinkin näin joulun alla! Olin maailman eniten onnellisin, kun en joutunut kauppalistani kanssa pyörimään marketissa tunteja, vaan saan sunnuntaina freshit tuotteet kotiin kannettuna. Sitä paitsi unohdan aina puolet kauppalistastani. Mikähän siinäkin on niin vaikeaa?

Täällä kotona on näyttänyt joululta jo marraskuusta lähtien, mutta en sitten kyllästy millään tähän joulufiilikseen. En malta odottaa, että saan perheeni tänne. En myöskään malta odottaa, millaisen katastrofin saan aikaan kinkun tai elämäni ensimmäisen riisipuuron kanssa. Elämme jännittäviä aikoja!

Ps. Jos teillä on jostain syystä vielä joululahjat hakusessa, niin suosittelen piipahtamaan MIA Design -nimisessä sisustuskaupassa Fredalla. Se on täynnä ihania sisustusjuttuja ja mm. tämä maljakko on sieltä. Siellä on myös erittäin ihana asiakaspalvelu.❤️

Tästä se alkaa.. mun joululoma! Elämän parasta aikaa, eiks niin tyypit!

Ihanaa viikonloppua. En vielä toivottele hyvää joulua, koska se vaatii ihan oman postauksensa.

xo Sar

 

 

 

 

3 Comments
  • pau
    Posted at 12:23h, 22 joulukuun Vastaa

    Hei, mistä tuo ihana huurteinen joulukuusi on?

    • Sara Sieppi
      Posted at 12:25h, 22 joulukuun Vastaa

      Se on Plantagenista ostettu vuosi sitten.

  • Piia Kämäräinen
    Posted at 18:00h, 22 joulukuun Vastaa

    Ihana Jouluinen koti <3 Kaunista.
    Hyvää ja Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2019!

Post A Comment