Koirapelkoisen koirakuume

En olisi ikinä voinut kuvitella sanovani tätä ääneen, mutta kyllä, minulla, Sara Siepillä, on jäätävän iso koirakuume. Siis sellainen koirakuume, että voisin heti huomenna lähteä hakemaan jotain söpöä pentua vaikka tuhannen kilometrin päästä ja se olisi todellakin mulle kaikki kaikessa. Pitäisin siitä hyvää huolta, paijaisin, leikkisin ja pussailisin. Se olisi varmasti yksi elämäni parhaimpia hankintoja.

Tätä kaikkea varjostaa tietysti se, että en ole todellakaan varma, osaanko olla koiran kanssa. Mitä jos epäonnistun ja koira ei tykkääkään minusta? En edes tiedä, mitä ne syö ja kuinka useasti. Kuinka monta kertaa niitä pitää käyttää päivän aikana ulkona ja miten ne reagoi muihin koiriin? Kuinka usein koiraa kuuluu pestä ja miten siitä näkee, että sillä on kaikki hyvin?

Kuten huomaatte, mulla ei ole oikeastaan minkäänlaista kokemusta koirista. Oon elänyt elämäni tähän asti aikalailla koirattomassa ympäristössä, eikä meillä ole kotonakaan ollut yhtäkään koiraa (ellei yhtä söpöä kummitätini koiraa lasketa mukaan, joka kävi meillä ehkä neljä kertaa vuodessa ja syötin sille salaa aina ruokaa).

Tämän kaiken lisäksi oon vieläpä koirapelkoinen. Pienenä tyttönä lähdin polkemaan pyörälläni vähän kauemman naapurini luokse, jotka omistivat pari ajokoiraa. Ne olivat yleensä aina kiinni, joten sen takia uskalsin ajaa sinne yksin pyörällä. Isäni oli tietysti virittänyt pyörääni sellaisen pitkän viirin, joka sitten näkyi ihan joka paikkaan asti, tosin ei ehkä sinne Mount Everestille, mutta tiiätte kyllä. Jokainen sen kylän ihminen näki, missä se Sara oikein milläkin hetkellä pyöräili. Tämä kyseinen ajokoira näki myöskin, eikä jostain syystä sillä kyseisellä hetkellä ollutkaan siinä tutussa hihnassa kiinni. Hän tuli kovalla vauhdilla mutkan takaa pyöräni päälle ja kaatoi minut maahan. Ei hän onneksi enää sen jälkeen mitään pahaa tehnyt, haisteli ja vähän kuonollansa töni minua. Mutta arvaatteko, millaiset traumat tämä kokemus jätti 7-vuotiaalle tytölle, jolla ei ollut muutenkaan mitään kokemusta koirista? Vielä tänäkin päivänä hyppään samantien toiselle puolelle katua, jos vastaan tulee yli polven korkuinen koira.

Kuvat: Laura Karppanen

Aikuisiällä oon saanut tuntumaa pienempiin koiriin, sillä muutamalla ystävälläni sellainen on. Oon huomannut, että niiden seurassa en tunne enää tuota pelkoa. Mun ei tee mieli juosta karkuun, vaan napata se söpöläinen syliin ja olla siinä hetkessä. Ison koiran hoitajaa musta ei ikinä voisi tulla, mutta lähivuosien aikana olen huomannut, että mä todella rakastan pienempiä koiria.

Ennen kuin tästä mieli pahoitetaan niin kyllä, matkustelen todella paljon. Jollain tuurilla mun naapurissa asuu kuitenkin hyvä ystäväni, josta tulisi koirani kummitäti(<3) ja tietäisin, että hänellä olisi siellä hyvä ja turvallinen olo. En voisi edes harkita koiran hankkimista, jos en olisi varma siitä, mihin voisin sen aina silloin viedä, kun en itse ole maisemissa.

Ehkä mä tyhjennän kirjaston koirakirjoista ja googlailen illat koiranhoito-ohjeita, niin joku päivä pystyn koiran ottamaan. Nyt iloitsen siitä, että olen selvinnyt koirapelosta pienempiä koiria kohtaan.

Onko täällä muita koirapelkoisia..?

xo Sar

 

11 Comments
  • Eeva
    Posted at 14:46h, 22 huhtikuun Vastaa

    Pelkäsin nuorempana niin hysteerisesti koiria, että vaihdoin heti suuntaa jos näin jonkun leikittävän koiraa samalla tiellä kuin minä. Saatoin jopa kävellä pitkin ojia kunhan vain pääsin kauemmas koirista. Kiipesin myös kerran pakastimen päälle kun rotankokoinen koira oli irti mummulassani sisällä… Ja traumoista minullakin pelko johtui, naapurissani pienenä asui muutama täysin hullu koira, joista yksi pääsi aina vapaaksi ja jahtasi ihmisiä, murisi ja puri. Sitten serkkuni ottivat koiran ja koska rakastin käydä heillä, oli minun pakko totutella heidän koiraan. Siitä lähti minun koirapelkoni ja voin olla jopa tuttavani ison saksanpaimenkoiran kanssa samassa tilassa ja silitellä sitä! Silti vieraista isoista koirista en tykkää yhtään ja kierrän ne vähän kauempaa 😀

  • Marianne
    Posted at 13:52h, 23 huhtikuun Vastaa

    Koiraa ei osteta Sara hetken mielenjohteesta. Eikä myöskään mistä pentukuumeessa heti sen koiranpennun sitten saa. Näin se pentutehtailu kukoistaa kun keksitään että halutaan pentu nyt ja heti ja otan sen mistä nopeiten saan =( Joo ja vaikka sun naapurissa asuu sun hyvä ystävä ja koirakummi, niin sinä kuitenkin oot sen koiran omistaja ja koiralle kaikki kaikessa, joten jos joka kuukausi ollaan viikko tai kaks ulkomaan matkoilla ja muutenkin reissataan koko ajan mihin koiraa ei voi ottaa mukaan, niin pliis, älä ota pientä viatonta koiraa tohon sun elämään. Koiran omistaminen vie aikaa ja sinä omistajana oot koiralle kaikki. Et hoitotäti, joka on max puolet kuukaudesta kotona ja illat päinaa baareissa ym kekkereissä johon nyt et sitä koiraa voi roudata. Toivottavasti en sulla koiraa näe tuossa elämäntilanteessa =(

  • Maiju
    Posted at 19:21h, 23 huhtikuun Vastaa

    Lue paljon pienten koirarotujen luonteista. Monella niistä on luonnetta paljon enemmän ku isoilla koirilla. Ja ne vaatii kovaa koulutusta jos haluaa koirasta kunnon kansalaisen.

  • Henrika
    Posted at 21:40h, 23 huhtikuun Vastaa

    Suosittelen ottamaan esim. kuukaudeksi jonkun kaverin koiran hoitoon, jotta tietää mihin on ryhtymässä ennen kuin sen oman koiran hankkii. Mutta erityisesti pienemmät koirarodut sopii hyvin kaupunkiin. Itse hankimme perheeseen kääpiökokoisen villakoiran ja se on ollut aivan mahtava hankinta. Villakoira ei allergisoi niin pahasti kuin muut koirarodut, siitä ei myöskään lähde karvaa, joten koti ja vaatteet pysyvät siisteinä. Villakoirat on pääosin tosi sosiaalisia ja reippaita ja niitä ei turhaan sanota sirkuskoiriksi, vaan ne on oikeesti tosi fiksuja! Temput oppii hetkessä ja muutenkin sisäsiistitki nopeasti jne. Vaatii tietenkin omistajalta paljon kun koiran luonne on sellainen että se kaipaisi paljon virikettä. Me ei olla ikinä käyty missään näyttelyissä vaan se on ollut ihan perhekoirana, eikä ikinä trimmattu ns. perinteiseksi puudeliksi vaan turkki on ollut aika tasainen ja on kyllä tosi suloinen tapaus. Turkkia tietty pitäisi välillä harjata/karstata niinkun tietenkin muillakin koirilla ja käyttää aktiivisesti trimmaajalla, jos ei itse halua siihen ryhtyä. Kokemuksesta en kyllä itse trimmaamista suosittele, mutta villakoiraa rotuna voin kyllä lämpimästi suositella 🙂 niitä on vielä niin kauniin värisiäkin. Ja turkki on ihanan pehmeetä villaa. Tsemppiä pentukuumeeseen!

  • Sanna
    Posted at 22:42h, 23 huhtikuun Vastaa

    Pakko oli tulla kommentoimaan ensimmäisen kerran koskaan. Itse olen ollut samanlaisessa tilanteessa itsekkin, että koiria olen pelännyt pienestä lapsuuden ajan ikävästä koira kohtamisesta asti. Onneksi lähipiirissä ei koskaan koiria ollut niin ei tarvinnut heitä vältellä. Sitten aikuisiällä tutustuin töiden kautta uusiin ihmiseen kenellä oli koiria. Ja sydämeni oli täysin myyty. Rotu nimeltä schapendoes vei sydämeni täysin! Ja pitkän haaveilun jälkeen sain oman koiranpennun ja mahtavalla kasvattajan tuella olen oppinut pikkuhiljaa koiriasioista ruokkimisesta yms. Ja nyt pentu on jo yhden vuoden ja hänestä kasvoi ihan mieletön pakkaus! Suosittelen ehdottomasti tutustumaan rotuun 🙂

  • Jonna
    Posted at 23:20h, 23 huhtikuun Vastaa

    Empä oo ennen käynyt sun blogia lueskelemassakaan, mutta satuin Instagramin kautta tänne nyt eksymään niin pakko ihan kommentoidakin! Hienoo että oot alkanu pääsemään yli koirapelosta (edes niiden pienempien kanssa) ja jos ei kokemusta ole niin suurin asia mikä ihmisiltä jää ehkä miettimättä (sen matkustamisen/hoitopaikan lisäksi) on ehkä miten pitkä sitouminen se ihan tosissaan on; ja kun tosiaan kaikki koiratkin on yksilöitä niin esim. se suhtautuminen muihin koiriin (tai mihin tahansa..) kun riippuu niin monesta tekijästä ettei sitä voi etukäteen mitenkään ennustaa. Eli aina pitäisi ehkä ”toivoa parasta, mutta varautua pahimpaan”, mitäs jos tuleekin ongelmia lenkeillä? Onko valmis sitoutumaan että siinä tapauksessa täytyy laittaa vieläkin enemmän itsestään likoon ja panostaa sitten koulutukseen sun muuta. Ne halipusuleikki-hetket toki on sitä koiran omistajan ihaninta puolta, mutta kovin moni ei muista mainita siitä kuinka 2kk ikästä pentua sisäsiistiksi kouluttaessa juostaan pihalla useita kuukausia helposti >20x päivässä, uhmaikä kun alkaa siinä tuhoutuu usein kaikesta aktivoinnista ja kouluttamisesta huolimatta omaisuutta/jopa asuntoa, aikuisenakin sen kanssa on sitten se noin +-10v jaksettava seistä -25°C pakkasessa tai räntä/kaatosateessa JOKA IKINEN AAMU jne..
    Lyhyttä ja ytimekästä niinkun mun tekstit aina, mutta siis sellainen tuli mieleen että suosittelisin oikeasti ettimään vaikka hoitokoiran niin näkis millaista se oma arki olisi ihan oikeasti käytännössä kaikki sen nelijalkasenkin menot huomioon ottaen, ja esimerkiksi kodinvaihtajat/adoptoitavana olevia koiria (aikuisia sekä pentuja) on ihan hirveesti nykyään eli sellaiselle voisi toimia ihan sijaiskotina ja sillä tapaa pääsisi kanssa ilman lopullista sitoutumista testailemaan omia koiranomistajan pätevyyksiään! 🙂

  • Helmi
    Posted at 08:03h, 24 huhtikuun Vastaa

    Pentu on todella söpö, mutta pentuaika muuten on muuten suoraan sanottuna kamalaa!
    En nauti yhtään pennun kanssa ulkona ravaamisesta, pissojen siivoamisesta lattialla ja sen neulan terävistä hampaista. Saa myös olla sydän syrjällään onko koira yksinollessaan mennyr pureskelemaan vaikka pistorasiaa.

    Mutta jos sinnikkäästi jaksaa sen vaivan mikä pennusta tulee ja kouluttaa koiraa ahkerasti (toistoja, toistoja..), niin koira on aikuisena yleensä suhteellisen vaivaton 🙂 On hienoa, kun se osaa käskyt, sen voi viedä eri paikkoisin ja se on sisäsiisti.

  • Elina Meijula
    Posted at 08:55h, 24 huhtikuun Vastaa

    Moikka
    Valitettavan usein kuulee vieläkin että joku koira hyökkää lapsen tai aikuisen päälle..😔
    Kannattaa tutustua eri rotuihin. Meillä juuri syntyi kääpiövillakoira pentue ja uskallan suositella rotua. On erittäin kiltti uskollinen ja tottuu helposti uusiin juttuihin. Tottelee ja yrittää miellyttää ihmistä kaikin keinoin sekä on parhaana henkisenä tukena aina.😊

    Mahtavaa jos pääset pelostasi edes vähän eroon sillä koiran kanssa eläminen ottaa paljon mutta antaa tuplasti enemmän takaisin❤️

  • Mira
    Posted at 09:07h, 24 huhtikuun Vastaa

    Moi Sara! En ollut aiemmin ollenkaan koiraihminen ja lapsuuden perheessäkin oli kissa. En ole ikinä edes pitänyt koirista. Hankin kuitenkin viime syksynä koiran, suhteellisen lyhyen (muutaman kuukauden) pohdinnan jälkeen. Hankin sen seuraksi, olen aika yksinäinen ja minulla ei ole samanlaista sosiaalista elämää kuten ehkä sinulla on. En edelleenkään pidä koirista, mutta omaani rakastan yli kaiken. Koira on tuonut niiiin paljon elämääni.
    Joku aiemmin kommentoi että on mentävä joka aamu räntäsateeseen ulos, itse en ajattele sitä ikävänä vaan teen sen mielelläni, koirani vuoksi. Ja se kun tulet töistä kotiin ja oma pieni kaataa sut maahan ja nuolee sun naamaa loputtomasti ja meikit on tipotiessään, koska hän on vaan nii iloinen kun tulit kotiin <3 Ja yllättävän moneen paikkaan voi pienen koiran ottaa mukaan! Ja siinä ei oo mitään pahaa että sen vie hoitoon siksi aikaa kun on omaa menoa.

    Voisin jatkaa koiraelämän ylistystä loputtomiin, mutta pointti on se että suosittelen! Teistä tulisi ihanat vanhemmat pikkuselle<3

    Ps. Ihana kun kirjotat blogia! Oon seurannu sun elämää jo vuosia ja mun mielestä olet mahtavan oloinen tyyppi. Ikävä kun saat niin paljon paskaa niskaan.

  • Ässä
    Posted at 12:28h, 24 huhtikuun Vastaa

    Itse olen pelännyt koiria aina, niin pieniä kuin isojakin. Mulla ei ole mitään käsitystä mistä tämä pelko on saanut alkunsa. Meillä ei koskaan ollut lemmikkejä, paitsi akvaario kun olin teini.

    Joskus koirien omistajat kysyy että et kai sä pelkää koiria. Sitten kun arasti totean pelkääväni, koiran omistaja sanoo että no tämä hänen koiransa on kiltti. Sitten kuitenkin viiden sekunnin päästä se samainen koira rupeaa hyppimään ja sekös saa mut varuilleen.

    Mun kohdalla ei ole pelkoa, että haluaisin joskus koiran 😀 Onneksi sä et ole näin menetetty tapaus 😀

  • Julia
    Posted at 17:58h, 29 huhtikuun Vastaa

    Isojen koirien pelkoa omaan vieläkin jossain määrin ja omistan pienen 2,5 kiloisen söpöläisen! Suosittelen myös ottamaan hoitokoiran, jolloin pääsee tutustumaan elämään koiran kanssa. Saa ottaa yhteyttä jos kaipaa hoidettavaa karvakaveria 😉 😀

Post A Comment